Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Lifestyle » Tuttuja kasvoja JAMKista mukana Muotipäivillä 29.8.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Tuttuja kasvoja JAMKista mukana Muotipäivillä 29.8.

Tiedote.
Julkaistu: 27.08.2014 klo 10:39
Julkaisija: Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Muotipäivät on Fashion Unitin järjestämä kaksipäiväinen elämystapahtuma,  jonka kantavina teemoina ovat itsensä kehittäminen, persoonallisen tyylin vahvistaminen sekä henkilökohtaisten vahvuuksien korostaminen. Päivät näkyvät ja kuuluvat tulevana viikonloppuna Jyväskylän keskustassa. Myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu on mukana menossa.

–Idea  JAMKin osallistumisesta tuli  Fashion Unitin perustajalta Johanna Soilulta. Soilu on JAMKin alumniyrittäjä, joten JAMKin ja Fashion Unitin välinen yhteistyö tuntui luontevalta, tapahtumaa JAMKin päässä koordinoiva Marja Kämppi kertoo. Soilu opiskeli aikoinaan JAMKin Tiimiakatemialla.

Muotinäytöslavalle astelevat perjantaina klo 15.30 ja 19 JAMKin liiketoimintajohtaja Pekka Jääskö, opiskelijoiden yrittäjyyttä edistävän järjestön, JESin, perustaja Janne Puustinen, kaksi Kasvun Roihun, eli JAMKin verkoston edustajaa  ja JAMKin opiskelijayrittäjiä Ripsi Bar-yrityksestä ja Osuuskunta Idealekasta. Muotinäytös on teemaltaan Elegant & Urban Show ja JAMKin edustajien tyyli on business. Yrittäjähenkiseen muotinäytökseen osallistuu myös Taivas ja Helvetti-kirjan tekijä, Mika Mäkeläinen.

Jamkilaisia  ja JAMKin nuoria yrittäjiä voi käydä tervehtimässä  myös Kävelykadun varrella sijaitsevassa teltassa perjantaina klo 12-20.

Tervetuloa!

Lisätietoja:
Marja Kämppi, projektityöntekijä, 040 630 4069, etunimi.sukunimi@jamk.fi,  Jyväskylän ammattikorkeakoulu

 

 

 

Pauliina Hietalahti
Tiedottaja
FM, Communication Specialist
+358 50 433 8011
etunimi.sukunimi@jamk.fi
www.jamk.fi

www.facebook.com/jamk.fi

Jyväskylän ammattikorkeakoulu | JAMK University of Applied Sciences

Rajakatu 35 | FI-40200 Jyväskylä, Finland

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs