Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Lifestyle » Tutkimus: Suomalainen on asumishaaveissaan vaatimaton mutta tyytyväinen ja omaa rauhaa rakastava asuja

Kiinteistömaailma

Tutkimus: Suomalainen on asumishaaveissaan vaatimaton mutta tyytyväinen ja omaa rauhaa rakastava asuja

Tiedote.
Julkaistu: 16.07.2014 klo 09:15
Julkaisija: Kiinteistömaailma

Tutkimus kertoo, että suomalaisella sana ”oma” liittyy kiinteästi asumisonnellisuuteen. Omalla viitattiin useimmiten joko omaan rauhaan, omistusasuntoon tai omaan pihaan. Oman rauhan ja oman kodin lisäksi suomalainen arvostaa asumisessaan sijaintia, turvallisuutta ja edullista hintaa. Yli 80 prosenttia vastaajista kertoi olevansa tyytyväinen asumiseensa.

Kiinteistömaailman teettämän Asuminen ja Onnellisuus -tutkimuksen perusteella suomalainen viihtyy parhaiten oman kodin rauhassa ja kaukana naapureista. Vain viidennekselle vastaajista naapureiden tunteminen ja tiivis yhteisö on tärkeää, kun taas naapureista aiheutuvat häiriöt nousivat toiseksi suurimmaksi asumisen tyytyväisyyttä heikentäväksi tekijäksi (38 %). Tutkimuksen perusteella naapuri on suomalaiselle enemmän uhka kuin mahdollisuus.

”Tärkein kyselyssä esiin noussut pointti on yhteisön näkymättömyys. Väestötason kyselyissähän nimenomaan yhteisöllisyyteen ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvät tekijät ovat selkeästi yhteydessä onnellisuuteen”, tuloksia analysoi tutkijatohtori Arttu Saarinen Turun yliopistosta.

Asumiseensa erittäin tyytyväiset kokivat kuitenkin naapureiden tuntemisen ja tiiviin yhteisön muita vastaajia tärkeämmäksi.

”Tämä herättää väistämättä ajatuksen, että tulisiko asuntopolitiikkaa ja yhdyskuntasuunnittelua tehdä kuitenkin enemmän yhteisöllisyyden maksimoimisen näkökulmasta. Useassa tapauksessa kun esimerkiksi tietyntyyppisen palvelujärjestelmän- ja kaavoitusratkaisujen avulla on mahdollista lisätä yhteisöllisyyttä ja sitä kautta onnellisuutta”, Saarinen jatkaa.

 

”Kunhan on katto pään päällä”

Kyselyyn vastanneista yli 80 prosenttia kertoi olevansa tyytyväinen asumiseensa ja jopa 29 prosenttia erittäin tyytyväinen. Noin 12 prosenttia vastaajista ei kuitenkaan osannut määritellä omaan asumiseensa liittyviä toiveita. Kysymykseen Mikä asumisessa tekee sinut onnelliseksi? 12 prosenttia vastasi tyhjää, ”en osaa sanoa” tai ”kunhan on katto pään päällä”. Vain muutama vastaajista lähti erittelemään asumistoiveitaan. Tyypillinen vastaus oli lyhyt, yhden tai kahden toiveen mittainen.

”Emme ole heränneet siihen, että asuminen voisi tuoda onnellisuutta. Olisitko onnellisempi, jos voisit puolittaa työmatkasi ja käyttää säästämäsi ajan harrastuksiisi tai perheen yhdessäoloon? Mittaamme asumista liikaa sen rahallisen arvon kautta”, pohtii Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen tutkimustuloksia.

 

 

Omistaminen, sijainti ja hinta

Suomalaiset haluavat omistaa asunnon. 61 prosenttia suomalaisista uskoo, että omistusasuminen on järkevä sijoitus tulevaisuuteen. Sana ”oma” esiintyi myös kolmanneksessa vastauksia, kun vastaajia pyydettiin kertomaan yhdellä lauseella, mikä asumisessa tekee onnelliseksi.

Omistusasumisen lisäksi tärkeitä asumistyytyväisyyttä lisääviä tekijöitä olivat edulliset asumiskustannukset, palveluiden läheisyys, turvallisuus ja oma rauha. Asumiseensa erittäin tyytyväiset (29 %) poikkesivat kokonaisuudesta siten, että heille asumisen hinta merkitsi muita vastaajia vähemmän ja muita vastaajia enemmän he korostivat omistusasumisen sekä yhteisöllisyyden merkitystä. Asumiseensa erittäin tyytyväiset ilmoittivat myös asuvansa lähempänä arjen kiintopisteitään, kuten työpaikkaansa, kuin muut vastaajat.

”Asumisen onni löytyy siitä, että asuu itselleen ja perheelleen oikeanlaisessa asunnossa, sopivalla sijainnilla ja naapureiden ympäröimänä”, Hämäläinen kiteyttää.

 

Tutkimuksen lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Hanna Lantto, viestintäsuunnittelija, puh. 044 714 0090

 

Asuminen & Onnellisuus -tutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland* Kiinteistömaailman toimeksiannosta. Otos edustaa suomalaista väestöä iän (18-74v), sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Kokonaisvastaajamäärä on 1006. Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä 27. – 31.5.2014 välisenä aikana YouGovin kuluttajapaneelissa. Paneeliin kuuluu n. 25 000 suomalaista.

Liitetiedostot

Kiinteistömaailma on vuonna 1990 perustettu vahva ja valtakunnallinen kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee liki 800 asuntokaupan ammattilaista 56 eri paikkakunnalla 117 asuntomyymälässä. Brändin omistaa Danske Bank ja asuntomyymälät ovat itsenäisten franchising-yrittäjien omistamia osakeyhtiöitä. Kiinteistömaailma haluaa tehdä asiakkaidensa asunnonvaihdosta mahdollisimman mukavaa ja turvallista. Siksi se kuuntelee aktiivisesti asiakkaitaan ja kehittää jatkuvasti palveluaan paremmaksi. Useilla alueilla – esimerkiksi pääkaupunkiseudulla – Kiinteistömaailma on alansa kiistaton markkinajohtaja.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs