Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Lifestyle » Kaupunkikeskus Ainoassa ei soi joulumusiikki

Kaupunkikeskus Ainoassa ei soi joulumusiikki

Tiedote.
Julkaistu: 29.11.2013 klo 09:15
Julkaisija: OSG Viestintä Oy

Kaupunkikeskus Ainoa on kuunnellut asiakkaidensa toiveita, ja useista muista kauppapaikoista poiketen Ainoan kaiuttimissa ei tänä vuonna soiteta joulumusiikkia.

- Yhä useamman kuluttajan mukaan kaupallinen joulu aikaistuu vuosi vuodelta ja jouluun mennessä moni on jo lopen kyllästynyt kauniisiin joululauluihin. Ainoassa haluamme tarjota kuluttajille mahdollisuuden tehdä jouluostoksia tyylikkäässä ympäristössä, joka ei rasita silmiä eikä korvia, Ainoan kauppakeskusjohtaja Kirsi Borg kertoo.

Ainoa kaupunkikeskus järjestää muista kauppakeskuksista poiketen joulunavauksen vasta tulevana sunnuntaina. Joulunavauksen yhteydessä Ainoassa tehdään kuitenkin pieni poikkeus joulumusiikkilinjaan, sillä Espoon Musiikkiopiston EMON opiskelijat esittävät tasatunnein tunnelmallisesti joulumusiikkia akustisesti.

- Olen erittäin innoissani EMON kanssa tehtävästä yhteistyöstä, jonka ansiosta musiikkiopiston oppilaat pääsevät esiintymään ja näyttämään kykyjään erilaisessa ympäristössä. Uskon, että EMON esitykset sykähdyttävät asiakkaitamme ja luovat paljon hyvää mieltä, Borg iloitsee.

- Joulunavauksen toteutamme talvisirkushengessä ja luvassa on muun muassa ihastuttavaa akrobatiaa ja yllättävä elävä patsas. Vieraitamme ihastuttaa varmasti myös yllättävä 3D-projisointitaideprojektimme, joka paljastetaan sunnuntaina, Borg vihjaa salamyhkäisesti.

Ainoan joulunavauksen ohjelmaan voi tutustua Ainoan nettisivuilla osoitteessa www.ainoatapiola.fi

Lisätietoja:

kauppakeskusjohtaja Kirsi Borg

+358 40 5576526

kirsi.borg@lahitapiola.fi

www.ainoatapiola.fi

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs