Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Lifestyle » Kaninkolo vie suurten kysymysten ja oivallusten äärelle

Hämeenlinnan Teatteri

Kaninkolo vie suurten kysymysten ja oivallusten äärelle

Tiedote.
Julkaistu: 29.09.2015 klo 14:47
Julkaisija: Hämeenlinnan Teatteri

Kaninkolo saa ensi-iltansa lauantaina 3.10. klo 18 Hämeenlinnan Teatterin Päänäyttämöllä. David Lindsay-Abairen kirjoittama näytelmä on palkittu vuonna 2007 Yhdysvalloissa Pulitzer-palkinnolla vuoden parhaana draamana. Nyt Rabbit Hole nähdään ensimmäisen kerran Suomessa Juha Rosman suomentamana, sovittamana ja ohjaamana.

Kaninkolo-näytelmän päähenkilöt ovat Becca ja Howie, aviopari, joilla on kaikkea mitä onnellinen perhe voi toivoa, kunnes järkyttävä onnettomuus suistaa pariskunnan elämän raiteiltaan ja jättää heidät etsimään paitsi lohtua myös toisiaan.

Draaman keskiössä on nuoren avioparin ja heidän läheistensä matka varjoista valoon, eteenpäin elämässä, jotakin oppineina ja ennen kaikkea yhdessä kulkien. Herkästä aiheestaan huolimatta Kaninkolo ei ole surullinen näytelmä, vaan se on oivaltava, hauska, koskettava ja äärimmäisen rehellinen kuvaus siitä, mitä elämä voi tuoda eteemme, minne tunteet meitä ohjaavat ja miten tästä kaikesta voi selvitä.

kuvaaja: Tommi Kantanen

Avioparia näyttelevät Lotta Huitti ja Turkka Mastomäki. Heidän lisäkseen lavalla nähdään Maiju-Riina Huttunen, Katariina Kuisma-Syrjä ja Antti Tiensuu.

Juha Rosma on ohjannut elokuvia ja useita televisiosarjoja sekä kuunnelmia teatterin lisäksi. Hän on saanut kolme kertaa elokuvataiteen valtionpalkinnon. Lisäksi hänet on palkittu kahdesti Venlalla: vuonna 2008 parhaan ohjaajan palkinto TV2:n Sitoutumisen alkeet -sarjasta ja vuonna 2000 Vaarallinen kevät-sarjasta.

 

Kaninkolo, ensi-ilta 3.10. klo 18 Päänäyttämö

Suomen kantaesitys

Käsikirjoitus: David Lindsay-Abaire

Suomennos ja sovitus: Juha Rosma

Ohjaus: Juha Rosma

Rooleissa: Lotta Huitti, Maiju-Riina Huttunen, Katariina Kuisma-Syrjä, Turkka Mastomäki, Antti Tiensuu

 

Liitetiedostot

esittelyteksti

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs