Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Lifestyle » Ihastuttavat Rantarouvat rantautuvat Lappeenrantaan

Lappeenrannan kaupunginteatteri

Ihastuttavat Rantarouvat rantautuvat Lappeenrantaan

Tiedote.
Julkaistu: 15.09.2016 klo 08:48
Julkaisija: Lappeenrannan kaupunginteatteri

Jaana Saarinen ja Sinikka Sokka tähdittävät Anna-Leena Härkösen esikoisnäytelmää 

Turkulaisessa Linnateatterissa viime syksynä ensi-iltansa saanut kantaesitys tarjoilee elämänmakuista komediaa aikuiseen makuun. Anna-Leena Härkösen esikoisnäytelmä kertoo kahden ikääntyvän naisen odottamattomasta kohtaamisesta rannalla. Vain pienen tuttavuuden jälkeen naiset tietävät jo mikä toisen elämässä on vikana ja kuinka se korjataan. 

Härkösen teksti on syntynyt tilaustyönä Jaana Saariselle ja Sinikka Sokalle.
– Kerroimme Anna-Leenalle ettemme halua valittaa vessanistuimen ylösjättämisestä, hammastahnatuubin väärin puristamisesta, vaihdevuosista tai kauneusleikkauksista. Haluamme kertoa kunnon tarinan ikäisistämme naisista, kertoo Saarinen näytelmän taustasta.
– Kaikki lähtee hyvästä tekstistä. Kun saa käsiinsä onnistuneen tekstin, löytää näyttelijä sieltä helmet hyvinkin helposti, kehuu Sokka.

Saarinen ja Sokka suhtautuvat komedian tekemiseen tietyllä vakavuudella. Naiset ovat yhtä mieltä siitä, että komediaa täytyy tehdä tosissaan.
– Ei pidä yrittää olla hauska. Loppujen lopuksi yleisö ratkaisee sen mikä on hauskaa. Se on tavallaan katsojan vapaus, toteaa Saarinen.
– Mielestäni komedia on haastavin laji. Mutta työryhmässä, jossa on äärimmäisen helppoa työskennellä luotettavan vastanäyttelijän ja ammattitaitoisen ohjaajan kanssa, on helppo heittäytyä haasteen vietäväksi, kehuu Sokka.

Lauri Nurkse debytoi teatteriohjaajana

Viime vuosina erilaisten tv- ja elokuvaproduktioiden ohjaajana kyntensä näyttänyt Lauri Nurkse tekee Rantarouvien myötä uuden aluevaltauksen. Kyseessä on nimittäin Nurksen ensimmäinen teatteriohjaus.
– Teatterin tekemissä nautinnollisinta on tekemisen lihallisuus ja verevyys. Elokuvaa työstettäessä edetään vaihe kerrallaan, mutta teatterissa kaikki vaiheet käsitellään samaan aikaan; esitystä leikataan, säädetään ja miksataan jatkuvasti jo harjoitusvaiheessa. Se on kovin antoisaa, kommentoi Nurkse.
Turussa esityksestä on tullut sekä yleisön että kriitikoiden suosikki – syksyn esitykset myytiin hetkessä loppuun ja katsojia riittää myös kevään kotiesityksissä kuin kiertueellakin.  
– Toivomme, että katsojat myös Savossa löytävät esityksestä sen saman hauskuuden ja koskettavuuden, jonka me tekijätkin löydämme, Nurkse hymyilee.

Linnateatterin Rantarouvat –vierailuesitys Lappeenrannan kaupunginteatterissa keskiviikkona 28.9. klo 19. 

*****
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

tuottaja Janne Jämsä, p. 040 689 0048

Liitetiedostot

Lappeenrannan kaupunginteatteri sijaitsee ydinkeskustassa, Kauppakeskus IsoKristiinan kolmannessa kerroksessa. Tammikuussa 2016 avatun teatterin tilat ovat upeat ja sijainti ainutlaatuinen. Teatteriin pääsee maisemahissillä kaikista kerroksista. Alemmissa kerroksissa voi shoppailla ja hengähtää kahviloissa, toisessa kerroksessa sijaitsevat ravintolat ja elokuvateatteri. Saman katon alla sijaitsee myös Sokos Hotel Lappee. Teatterin sijoittuminen kauppakeskukseen on innovatiivinen ratkaisu, jonka katsotaan ennakoivan teatterimaailman rakennemuutosta: esitykset palaavat juurilleen, torille ja kansan keskelle. Teatterin on suunnitellut ALA Arkkitehdit Oy.

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs