Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Lemmikit » Joukkuepeli toi voiton Säkylän Joulupukkijuoksussa

Joukkuepeli toi voiton Säkylän Joulupukkijuoksussa

Tiedote.
Julkaistu: 07.12.2013 klo 14:45
Julkaisija: OSG Viestintä Oy

Säkylän Joulupukkijuoksu keräsi punanutut kautta läntisen Suomen lumiseen Säkylään tänään. Kylänraitilla kirmasi parinsadan pukin lisäksi myös yksi punakuonoinen poro sekä useita joulukoiria ja kissa.

 

Noin 5 000 asukkaan Säkylä tunnetaan Säkylän Pyhäjärvestä, Huovinrinteen varuskunnasta, Apetitin tehtaista ja nykyään myös Joulupukkijuoksusta. Kunta ja Säkylän Yrittäjät ry järjestivät tapahtuman tänään jo kolmannen kerran.

 

– Hyvän mielen virittely on aina aiheellista. Jos samalla voidaan kerätä rahaa lapsiperheille ja näyttää muille, että täällä osataan myös hassutella, niin mikäs sen mukavampaa, sanaili noin metrin korkuiseen punaiseen päähineeseen sonnustautunut kunnanjohtaja Teijo Mäenpää.

 

Iloiseen joulutunnelmaan virittäydyttiin Säkylän torilla jo aamukymmenestä alkaen. Puolenpäivän lähestyessä parisataa punanuttua kokoontui verryttelemään ja kirmasi sitten 1,5 kilometrin reitin yleisön kannustaessa. Oli pitkiä partoja, sauvoja, kauhoja ja heiluvia helmoja. Raisiolaisen Mirva Hjerppen seurueella oli mukana Valttu-kissa.

                

– Lapset olisivat halunneet mukaan juoksemaan jo viime vuonna, joten nyt oli pakko tulla. Valttu on ollut mukana jo niin monessa, että uskalsimme ottaa sen mukaan, Mirva Hjerppe sanoi.

 

Joulupukkijuoksu ei ole juoksukilpailu, vaan hyväntekeväisyystapahtuma, jossa annettiin nyt ensi kertaa palkinto parhaasta asusta. Sen vei ryhmä, jossa pikkutontut Jaakko ja Ossi Rannanmäki istuivat rattaissa, jota joulupukki Maaret Ojavalli ja punakuonoinen poro Kaisa Ylhäinen vetivät yhteistuumin.

 

–     Minulla ei ollut joulupukin asua, joten piti keksiä jotakin muuta. Askartelin sarvet pahvista tänä aamuna. Kärryt nappasimme käyttöön kotipihalta, ja heiniä ja taljojakin löytyi omasta takaa, Kaisa Ylhäinen kertoi.

 

Säkylän Joulupukkijuoksu on ainutlaatuinen Suomessa. Tapahtuman tuotolla jatketaan perhepuiston rakentamista Säkylän keskustaan. Puiston ensimmäinen vaihe on juuri valmistumassa osin viimevuotisen Joulupukkijuoksun ansiosta.

 

Joulupukkijuoksu liittyy Säkylän kuntamarkkinointikampanjaan, jonka tunnus on ”Säkylä – Sata syytä!”

 

 

Lisätietoja:

Hallintosuunnittelija Kari Kankaanranta, p. 044 7328 103, kari.kankaanranta@sakyla.fi

Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, p. 044 517 1012

 

www.sakyla.fi

www.joulupukkijuoksu.fi

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs