Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Laki » KHO:n vuosikirjapäätös - latukahvilan verotukseen liittyvä päätös

Korkein hallinto-oikeus

KHO:n vuosikirjapäätös - latukahvilan verotukseen liittyvä päätös

Tiedote.
Julkaistu: 10.12.2015 klo 11:47
Julkaisija: Korkein hallinto-oikeus

Yleishyödyllisen yhdistyksen toiminta-ajatuksena oli hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto- ja virkistysliikunnan ja retkeilyn yleistäminen kansan tavaksi. Yhdistyksellä oli ulkoilumaja, joka sijaitsi kaupungin ylläpitämän ulkoilureitin varrella. Yhdistys oli pitänyt majalla kahvilaa, joka oli auki vuosittain hiihtokauden ajan lähinnä viikonloppuisin. Vuonna 2011 aukiolopäiviä oli ollut 25. Kahvilatoiminta oli perustunut yhdistyksen jäsenten talkootyöhön. Yhdistyksen ulkoilumajan tuottojen määrä vuonna 2011 oli ollut 6 114,95 euroa ja kulujen 6 585,39 euroa, josta 5 302,34 euroa oli kiinteistön käyttökuluja. Tuotoista 5 869,95 euroa oli ollut kahvilatoiminnan myyntituottoja. Toimitetussa verotuksessa kahvilatoiminta oli katsottu elinkeinotoiminnaksi, jonka vähennyskelpoiseksi kuluiksi oli hyväksytty kahvilan tarvikeostojen lisäksi elinkeinotoimintaa vastaava osa ulkoilumajaan kohdistuvista muista kuluista. Yhdistyksen elinkeinotoiminnan veronalaiseksi tuloksi oli vahvistettu 3 739,76 euroa. 

KHO:n päätös:

Hallinto-oikeuden ja oikaisulautakunnan päätökset on kumottava ja yhdistyksen verotusta verovuodelta 2011 on muutettava siten, että kahvilatoiminnasta saatu tulo poistetaan yhdistyksen veronalaisista tuloista.

http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1449661837569.html

På svenska:

http://www.kho.fi/sv/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1449661837569.html


Korkein hallinto-oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs