Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Laki » KHO:n vuosikirjapäätös - lapsen etunimi suomalaisen nimikäytännön mukaan

Korkein hallinto-oikeus

KHO:n vuosikirjapäätös - lapsen etunimi suomalaisen nimikäytännön mukaan

Tiedote.
Julkaistu: 09.12.2015 klo 09:33
Julkaisija: Korkein hallinto-oikeus

Maistraatti oli nimilautakunnan lausunnon hankittuaan hylännyt vanhempien ilmoituksen siltä osin kuin he olivat ilmoittaneet poikalapsensa kolmanneksi etunimeksi Merikarhu. Nimi on muodoltaan kotimaisen nimikäytännön vastainen. 

Nimilautakunta esitti lausunnossaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että etunimeksi ehdotettu nimi hahmottui sekä rakenteensa että merkityksensä kautta sukunimeksi. Korkein hallinto-oikeus arvioi nimen rakenteesta ja merkityksestä esitetyt näkökohdat huomioon ottaen, että ehdotettu nimi oli muodoltaan kotimaisen nimikäytännön vastainen. Asiassa ei ollut esitetty nimilaissa tarkoitettuja syitä poiketa nimikäytännön mukaisuutta koskevasta vaatimuksesta. Näistä syistä maistraatin päätös hylätä ilmoitus nimestä ei ollut epätasapainossa valittajina olevien vanhempien perhe-elämän ja yksityiselämän suojan kanssa. 

KHO:n päätös:

Edellä mainituilla perusteilla ehdotettua nimeä Merikarhu on pidettävä muodoltaan kotimaisen nimikäytännön vastaisena. Kun punnitaan tätä ja poikkeamiselle esitettyjä syitä, kielteinen ratkaisu ei ole epätasapainossa valittajien perhe-elämän ja yksityiselämän suojan kanssa.

http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1449496869187.html

Yhteystiedot:
Päivi Musakka, viestintäpäällikkö 050 341 1347


Korkein hallinto-oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs