Maahanmuuttovirasto oli katsonut, että Afganistanin kansalaisella, hazara-alkuperää olevalla A:lla oli perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotialueellaan Wardakin maakunnassa vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Asiassa oli kysymys siitä, oliko hänellä katsottava olevan ulkomaalaislain 88 e §:n mukainen sisäisen paon mahdollisuus Kabuliin.
Maahanmuuttovirasto oli Afganistanin ja Kabulin turvallisuustilannetta koskevien tietojen perusteella arvioinut, että A:lla oli mahdollisuus turvallisesti ja laillisesti siirtyä asumaan Kabuliin, eikä hän siellä ollut vaarassa joutua henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi vainon tai vakavan haitan kohteeksi. Hallinto-oikeus oli hylännyt Maahanmuuttoviraston päätöksestä tehdyn valituksen ja katsonut, että A:n voitiin kohtuudella edellyttää turvautuvan sisäiseen pakoon Kabuliin.
Korkein hallinto-oikeus katsoi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden tavoin, että A:lla oli sinänsä mahdollisuus matkustaa ja päästä Kabuliin turvallisesti ja laillisesti. Asiassa oli vielä arvioitava, voitiinko A:n kohtuudella edellyttää oleskelevan Kabulissa. Tältä osin oli arvioitava, voisiko A elää Kabulissa suhteellisen normaalia elämää, joka ei merkittävästi poikkeaisi toisten, samaan väestöryhmän kuuluvien henkilöiden keskimääräisestä tilanteesta.
Korkein hallinto-oikeus arvioi lähtökohtaisesti, että terveen, naimattoman ja työkykyisen miehen voitiin edellyttää oleskelevan Kabulissa siitäkin huolimatta, että hänellä ei ole kaupungissa sukulaisia tai muuta verkostoa. Sisäisen paon kohtuullisuuden arvioinnissa oli kuitenkin kiinnitettävä huomiota henkilön olosuhteisiin kokonaisuudessaan. Merkitystä oli myös sisäisen paon kohteen turvallisuustilanteella, koska turvallisuuden heiketessä edellytykset suhteellisen normaaliin elämään vaikeutuvat.
A oli 19-vuotias, eikä hänellä nuoresta iästään johtuen ollut ammattia tai merkittävää työkokemusta. A:lla ei ollut enää perheenjäseniä tai muuta verkostoa Kabulissa. A kärsi myös vakavista mielenterveysongelmista, joiden korkein hallinto-oikeus arvioi vaikuttavan hänen toimintakykyynsä ja siten merkittävällä tavalla heikentävän hänen edellytyksiään hankkia Kabulissa toimeentulo ja turvata muut, ihmisarvoisen elämän perusedellytyksiin kuuluvat tarpeensa.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, kiinnittäen myös huomiota Kabulin shiia-hazaraväestön heikentyneeseen turvallisuustilanteeseen, ettei A:n voitu kohtuudella edellyttää oleskelevan Kabulissa. Hänellä ei siten ollut ulkomaalaislain 88 e §:ssä tarkoitettua sisäisen paon mahdollisuutta Kabuliin ja näin ollen hänelle oli myönnettävä turvapaikka.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Yhteystiedot:
Jaana Lappalainen, projektipäällikkö, puh. 050 308 7574, jaana.lappalainen(at)oikeus.fi
Korkein hallinto-oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1