Yhtiö oli hallintoriitahakemuksessaan vaatinut hallinto-oikeutta vahvistamaan, että sen vastuuta tietyistä maankäyttösopimuksen kohtien velvoitteista kuntaan nähden rajoitetaan. Lisäksi yhtiö oli vaatinut, että samalla vahvistetaan, että sen vastuu näistä velvoitteista suhteessa kuntaan ei ollut yhteisvastuullista toisen sopijapuolena olevan yhtiön kanssa.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettu maankäyttösopimus liittyi julkisen vallan käyttöön osana kunnan harjoittamaa maapolitiikkaa. Maankäyttösopimusta oli siten sinänsä pidettävä hallintosopimuksena. Hakemuksessa esitetty vaatimus ei ollut kuitenkaan perustunut siihen, että puheena olevat maankäyttösopimuksen kohdat olisivat olleet perusteiltaan hallintolain säännösten tai niistä ilmenevien periaatteiden vastaisia. Hakemuksessa ei ollut muutoinkaan esitetty, että mainituissa kohdissa tarkoitetuista velvoitteista ei sinänsä olisi voitu sopia kaupungin kanssa. Pelkästään siitä, että maankäyttösopimuksessa ei ollut nimenomaisesti sovittu kustannusvastuun jaosta, ei seurannut, että hakemuksessa esitetty vaatimus olisi ratkaistava hallintoriitamenettelyssä.
Koska yhtiön hakemuksessa ei ollut esitetty sellaista vaatimusta, joka voitaisiin ratkaista hallintoriitamenettelyssä, hallinto-oikeuden oli tullut jättää yhtiön hakemus tutkimatta.
Yhteystiedot:
Jaana Lappalainen, viestintäpäällikkö, 050 308 7574
Korkein hallinto-oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1