Asiassa oli ratkaistavana, oliko poliisilaitoksella ylipäätään ollut toimivalta asettaa keräilykokoelmaan hankituille ampuma-aseille ampumisen kieltävät ehdot, ja oliko ehtojen asettamiseen siinä tapauksessa ollut ampuma-aselaissa edellytetty peruste.
A oli Poliisihallituksen päätöksellä hyväksytty asekeräilijäksi ja hänelle oli myönnetty asekeräilijän tiedostonpito-oikeus. Asekeräilijän tiedostonpito-oikeuteen ei ollut liitetty ampumisen kieltävää ehtoa, mutta asekeräilijäksi hyväksymistä koskevaan päätökseen oli liitetty maininta, että lupaviranomaiset voivat asettaa kokoelmaan hankittaville aseille ampumisen kieltävän ehdon. Tämän jälkeen poliisilaitos oli myöntänyt A:lle hankkimis- ja hallussapitoluvat yhdeksälle kertatulitoimiselle pistoolille. Päätöksiin oli liitetty kielto ampua aseilla.
Kun A:lla oli Poliisihallituksen myöntämä asekeräilijän tiedostonpito-oikeus, erilliset hallussapitoluvat tiedostoon kuuluville aseille eivät olleet tarpeen. Asekeräilijäksi hyväksyminen tai tiedostonpito-oikeus eivät sitä vastoin poistaneet tarvetta erillisiin hankkimislupiin. Ampuma-aselain 46 §:n 2 momentin nojalla ampumisen kieltävän ehdon asettaminen keräilykokoelmassa säilytettävän aseen hankkimislupaan oli nimenomaisesti mahdollista. Hankkimislupiin oli edellä mainitun lainkohdan perusteella voitu asettaa ampumisen kieltävät ehdot. Hankkimislupa oli voimassa määräajan. Säännökset menettäisivät kuitenkin käytännössä merkityksensä, mikäli hankkimislupien katsottaisiin myös ehdon osalta raukeavan samalla, kun luvan voimassaoloaika päättyy. Lain tarkoituksena ei selvästikään ollut mahdollistaa ampumisen kieltämistä vain hankkimisluvan voimassaoloaikana. Hankkimislupaan liitetty ehto kieltää aseella ampuminen tarkoitti sitä, että lupa aseen hankkimiseen oli myönnetty sillä ehdolla, ettei sillä myöhemminkään saa ampua. Näillä perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoi, että hankkimislupiin sisällytetyt ehdot olivat luonteensa vuoksi voimassa ja velvoittivat luvansaajaa myös mainitun ajan jälkeen.
Ampumisen kieltävän ehdon tuli ampuma-aselain 107 §:n 2 momentin mukaisesti olla tarpeellinen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Viranomaisen oli harkittava kussakin yksittäistapauksessa erikseen, oliko ehto tarpeen, ja lisäksi perusteltava ehdon asettamistarve. Poliisilaitoksen päätöksissä ehtoa oli perusteltu A:n asekeräilijäksi hyväksymistä koskevaan päätökseen sisällytetyllä maininnalla ehdon asettamisen mahdollisuudesta sekä eräällä Turun hallinto-oikeuden päätöksellä, jonka mukaan asekeräilijäksi hyväksyntää ja tiedostonpito-oikeutta koskevaan Poliisihallituksen päätökseen oli voitu asettaa ampumisen kieltävä ehto.
A oli ilmoittanut, että hänen tarkoituksenaan asekeräilijänä on myös aseiden toiminnan ja teknisten ominaisuuksien testaaminen sekä tutkiminen ampumalla. A oli taustaltaan aktiivinen ampuma-asekeräilijä ja -kouluttaja. Kun otettiin huomioon A:n asekeräilyn luonne, hänen taustansa moitteettomuus ja hänestä henkilönä käytettävissä olevat tiedot sekä poliisilaitoksen päätösten perustelut, ampumisen kieltävän ehdon tarpeellisuutta ei poliisilaitoksen päätöksissä ollut perusteltu riittävästi. Hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätökset kumottiin ja asia palautettiin poliisilaitokselle ampumisen kieltävän ehdon tarpeellisuuden harkitsemista varten.
Yhteystiedot:
Jaana Lappalainen, viestintäpäällikkö, 050 308 7574
Korkein hallinto-oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1