B oli ennen syyskuun 2013 lopulla sattunutta aivoinfarktia oleskellut ja työskennellyt sekä X:n kaupungissa että Z:n kaupungissa, ja hänellä oli myös ollut asunto kummassakin kaupungissa. Z:n kaupungissa B oli asunut yhdessä naisystävänsä kanssa. B:llä ei ollut ennen infarktia ollut X:n kaupungissa tarvetta palveluasumiseen tai vastaaviin muihin palveluihin. B oli infarktin jälkeen Z:n kaupungissa sairaalassa ollessaan tehnyt 1.10.2013 väestörekisteriin muuttoilmoituksen Z:n kaupunkiin naisystävänsä osoitteeseen. B oli 1.8.2014 lukien asunut Z:n kaupungissa palvelutalossa tehostetun palveluasumisen turvin. Näissä olosuhteissa B:n kotikunnan katsottiin asiaa kokonaisuutena arvioiden ja B:n oma käsitys huomioon ottaen muuttuneen 1.10.2013 Z:n kaupunkiin.
Z:n kaupungin X:n kaupungilta 28.1.2014 lukien korvattaviksi vaatimissa B:n palveluasumisesta ja asumisen tukipalveluista aiheutuneissa kustannuksissa ei ollut kysymys sosiaalihuoltolain 16 a ja 42 a §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, jossa vastuu kustannuksista säilyy sosiaalihuoltolain (710/1982) 42 b §:n mukaan aiemmalla kotikunnalla. Asiassa oli kysymys sosiaalihuoltolain 13 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuista sosiaalipalveluista, joista aiheutuvista kustannuksista oli vastuussa B:n uusi kotikunta Z. Siten X:n kaupunkia ei voitu velvoittaa korvaamaan Z:n kaupungille sen B:lle järjestämistä asumispalveluista aiheutuneita kustannuksia.
Yhteystiedot:
Jaana Lappalainen, projektipäällikkö, puh. 050 308 7574
Korkein hallinto-oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1