Tuomioistuinprosessi jakautuu länsimaisissa järjestelmissä siivili-, hallinto- ja rikosprosesseihin.. Jaottelu ilmenee läpi yksittäisen oikeusasian elinkaaren. Ainakin eurooppalainen pääsääntö on myös organisatorinen kahtiajako niin, että riita- ja rikosasioiden lainkäyttö kuuluu niin sanotuille yleisille tuomioistuimille ja hallintolainkäyttö taas hallintotuomioistuimille. Näin on Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, Alankomaissa, Belgiassa, Itävallassa, Italiassa ja Puolassa.
On myös maita, kuten Viro, joissa linjat kohtaavat ylimmässä asteessa, mutta silloinkin eri osastoissa ja eri prosesseissa. Toisenlaisia ovat ennen muuta Norja ja Tanska (ja vielä taannoin Englanti). Norjassa ja Tanskassa hallinto-oikeudellisetkin asiat käsitellään siviiliprosessissa, mutta käytännössä laajalti erilaisissa hallinnon omissa oikaisuelimissä, joilla ei ole tuomioistuinasemaa ja joiden päätösten jälkeen harva enää jaksaa aloittaa käräjäoikeudessa. Englannissa siviiliprosessin riittämättömyys koettiin pitkään ongelmaksi, ja nyt sinne onkin luotu hallintoasioita varten oma prosessinsa. Norjassa ja Tanskassakin tästä käydään jatkuvaa keskustelua. Näiden järjestelmissä ylimmänasteista oikeuskäytäntöä esimerkiksi vero-, sosiaali-, ympäristö-, julkisuus-, hankinta- tai kunnallisasioissa syntyy Suomeen verrattuna äärimmäisen vähän.
Hallintotuomioistuinten ydintehtävä kansalaiskeskeisen oikeusturvan turvaamisessa liittyy suoraan oikeusvaltiomme rakenteisiin ja hallinnon lainalaisuuteen. Tämä on nimenomaisesti kirjattu perustuslakiin. Viime kädessä kohteena on lainsoveltaminen kymmenissä miljoonissa hallintopäätöksissä, joita eri viranomaisissa vuosittain syntyy. Ylimmät tuomioistuimet ovat osa valtioelintemme järjestelmää, ja yleisemmän ohjauksen ohella korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) rooli liittyy välittömästi myös valtioneuvoston päätösten laillisuuden tutkimiseen. Siitä on tuoreitakin esimerkkejä.
Järjestelmämme toimii tehokkaasti, kansalaisia ja talouselämää palvellen. Osaava hallintolainkäyttö on myös tuottavuustekijä, jota kaikkialla ei ole. Tosin sen merkityksen huomaa vasta, jos se ei enää toimisi asianmukaisesti. Kaikkien hallintotuomioistuinten (alueelliset hallinto-oikeudet, markkinaoikeus, vakuutusoikeus ja KHO) kulut muodostavat vain promillen valtion menoista. Osapuolillekaan ei joustava prosessi tule kalliiksi.
Tuomioistuinten työnjako ei yleensä ole ongelma. Rajapintojakin on, mutta hallintotuomioistuinten arkipäivässä niiden merkitys on vähäinen. Huomiota herättänyt kaksoisrangaistavuusongelma rangaistusten ja hallinnollisten veronkorotusten välillä on jo paljolti häviämässä lainsäätäjämme toimien tuloksena.
Oikeusministeriön asettama selvitysryhmä on 9.1.2015 jättänyt raporttinsa. Tehtävänä oli arvioida ylimpien oikeusasteidemme mahdollisen organisatorisen yhdistämisen hyödyt ja haitat. Tälle eurooppalaisesta valtavirrasta eriävälle hankkeelle on vaikea nähdä perusteita, mutta kaikkea toki saa selvitellä. Toimeksiannosta poiketen ja ulkopuolisille yllättävästi haitat, riskeistä puhumattakaan, jäivät selvittämättä, ja mopo niin sanotusti karkasi käsistä, kun suppea ryhmä siirtyikin laatimaan erilaisia organisaatiomalleja. Sellaista laatikkoleikkiä ei ollut tilattu. Tosin ryhmä kieltää ehdotuksia tehneensäkään. Valittu näkökulma oli kapeasti eräs oikeuslaitoksen sisäisistä. Organisatorinen liitos ei toki vaikuttaisi prosesseihin, ja päätöksenteko asioiden valtavirrassa tapahtuisi nykyiseen tapaan erillään.
Kun siis yhteiskunnallista tarvetta ja edellytyksiä ei selvitetty, on hankalaa sanoa itse ehdotuksistakaan sen enempää. Tosin jo ryhmä itsekin mainitsee vaarana asiantuntemuspohjan kaventumisen. Todellinen vaara olisikin, että osaaminen ja riittävästi erikoistuneet tuomarikollegiot kuihtuvat esimerkiksi verotusta, julkisia hankintoja, kunnallisoikeutta tai ympäristöä koskevasta vaativasta lainkäytöstä.
Tässä ei ole oikea paikka ruotia raportin virheitä ja puutteita. Sen sijaan on syytä ihmetellen todeta oletus saavutettavista miljoonan euron säästöistä. Tosiasiassa hanke tilaratkaisuineen ja muutoskustannuksineen tulisi erittäin kalliiksi. Kaavailuilla ei toki ole tekemistä nykyisen taloudellisen tilanteen kanssa, koska kyse olisi valtiosäännön rakenteiden muutoksista, ei mistään teknisestä pykälätarkistuksesta. Perustuslain avaamistarve vaalikausiin verrattuna merkitsee, yhdessä vaativan valmistelutyön kanssa, että oltaisiin jo pitkällä 2020-luvulla. Mutta en siis usko ehdotusten toteutuvan. Yhteistyölle on muitakin muotoja.
Eräät mallien piirteet sisältävät myös jälkikäteiskontrollia harjoittavan perustuslakituomioistuimen aihion. Tähän nähtävästi liittyisi hankala ja käsittelyjä viivyttävä väliprosessi. Kun eurooppalaisten ja kansallisten perus- ja ihmisoikeuksien soveltamisesta on alkanut tulla lainkäytön arkipäivää, sen monopolisoiminen erityismenettelyyn ja erityiskamariin olisi vaarallista taaksepäin menoa.
Yhteystiedot:
Päivi Musakka, viestintäpäällikkö, 050 341 1347
Korkein hallinto-oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1