Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kustannustoiminta » Itse tehty ruokalahja ilahduttaa

Kirjapaja

Itse tehty ruokalahja ilahduttaa

Tiedote.
Julkaistu: 09.08.2016 klo 12:44
Julkaisija: Kirjapaja

Mari Moilasen uudessa kirjassa Syötäviä vietäviä – Lahjoja keittiöstä (Kirjapaja) valmistetaan suussa sulavia lahjoja. Näin sadonkorjuuaikaan niitä kokataan hyvissä ajoin vaikkapa jouluksi. Teos antaa vinkkejä lahjojen koristeluun, kauniiseen pakkaamiseen ja lahjakokonaisuuksien suunnitteluun.

Kirjan ohjeissa on suolaisia ja makeita lahjoja, mukana on leivonnaisia, hilloja, siirappeja, säilöttyjä herkkuja ja makeisia – sekä simppeleitä että vaativampia, elegantteja lahjaherkkuja. 

Ruoka sopii lahjaksi monenlaisiin tilanteisiin. Sillä voi onnitella, ilahduttaa, ottaa osaa ja lohduttaa. Itse tehty ruokalahja on persoonallinen ja aina tervetullut.

”Ruokalahja ei ole niin suppea käsite kuin mitä ensi ajattelemalla vaikuttaa. Se ei ole vain arvokkaiden juhlapäivien tai joulun lahja, vaan ruokalahjat kuuluvat myös arkeen ja pieniin hemmotteluhetkiin”, ruokatoimittaja ja -valokuvaaja Mari Moilanen muistuttaa.

Tekijä toteaa, että nykyisenä yltäkylläisyyden ja tavarapaljouden aikana ei ole helppo ostaa lahjoja. ”Ruokalahja on kelpo ja varma valinta. Sitä arvostetaan ja se tulee aina käyttöön. Sen takana on runsaasti tunnetta ja ajatusta, mitä lahjansaaja arvostaa”, Moilanen kirjoittaa.

MARI MOILANEN, FM, työskentelee ruokatoimittajana ja -kuvaajana ja on tunnettu erityisesti suositusta Jotain maukasta -blogistaan sekä palkituista ruokakuvistaan. Aiemmat kirjat ovat Sitä parempi soppa – Mitä yhdessä kokataan (2014) ja Sitä parempi soppa II – Puolikuuta nokkosesta, perunasta ei päivääkään (2015).

Mari Moilanen: Syötäviä vietäviä – Lahjoja keittiöstä. 144 s. Kirjapaja 2016. ISBN 9789522884886; Kl 68.2; Sid. Ovh 28,90

Lisätietoja: Kirjapaja/viestintäpäällikkö Marja-Liisa Saraste, marja-liisa.saraste@kirjapaja.fi; 09 6877 4568, ja Mari Moilanen, mari@jotainmaukasta.fi; 041 5169959. Arvostelukappaleet ja kuvapyynnöt: Minna Vatja, minna.vatja@kirjapaja.fi

Kirjan julkistamistilaisuus: 26.8. klo 15. Vin vin, Kalevankatu 6, HKI. Ilmoittautuminen: minna.vatja@kirjapaja.fi.

#syötäviävietäviä

Liitetiedostot

Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy – Sisältöä elämään.

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs