Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Yhdeksän kaupungin kirjahistoriaa nyt vapaasti verkossa

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Yhdeksän kaupungin kirjahistoriaa nyt vapaasti verkossa

Tiedote.
Julkaistu: 07.05.2014 klo 15:58
Julkaisija: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Kirjahistoriallisessa HENRIK-tietokannassa, johon on koottu tietoja perukirjoihin ja huutokauppakamarien pöytäkirjoihin sisältyvistä kirjamaininnoista ja kirjojen omistajista ennen vuotta 1809, on nyt julkaistu Hämeenlinnan, Kajaanin, Porvoon, Rauman, Tampereen ja Turun sekä osin Tornion perukirjat. Aikaisemmin tietokannassa on julkaistu Helsingin ja Oulun perukirjat.

Kirjahistoriallinen HENRK-tietokanta julkaistiin verkossa avoimesti käytettäväksi 2000-luvun alussa. Ensin tietoja kirjojen omistuksesta Suomessa oli tietokannassa vain Helsingistä. Seuraavaksi tietokantaan vietiin tiedot Oulun perukirjoissa ja huutokaupoissa esiintyneistä kirjoista. Sen jälkeen moni on tehnyt työtä tietokannan parissa ja aineistojen määrää on pystytty hiljalleen laajentamaan merkittävästi.

Nyt julkistamme Hämeenlinnan, Kajaanin, Porvoon, Rauman, Tampereen ja Turun perukirjoissa ja huutokaupoissa esiintyneen kirjavarallisuuden sekä Tornion perukirjoissa vuoteen 1788 mainitut kirjat.

HENRIK-tietokantahanke on monelta kannalta kiinnostava. Kirjastoalalla se edustaa ensimmäisiä tutkijavoimin ja tutkijoiden aloitteesta toteutettuja aineistotietokantoja, jotka on tuotettu verkossa käytettävänä kirjastopalveluna. Alasta riippumatta HENRIKIN kautta tutkijoiden ja kirjaharrastajien käytössä on ainutlaatuinen materiaali, joka tuo Ruotsin ajan kulttuurista ja älyllistä todellisuutta esille. Huutokaupatun aineiston osalta tietokannasta selviää myös, milloin ja mitkä kirjat, siirtyivät yhdeltä omistajalta toiselle.

HENRIK-tietokanta on nimetty fil.toht.h.c. Henrik Grönroosin mukaan. Tietokannan perustana on suurilta osin hänen kokoamansa aineisto. HENRIK-tietokannassa mainitut kirjat on poimittu eri kaupunkien perukirjoista ja huutokauppakamarien pöytäkirjoista. SKS:n kirjastossa on eri aikoina työskennellyt harjoittelijoita Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta. He ovat ansiokkaasti hoitaneet aineistojen siirron tietokantaan ja niiden identifioinnin tietokannassa.

HENRIK-tietokanta on toteutettu Helsingin kaupungin historiatoimikunnan, Helsingin yliopiston kirkkohistorian laitoksen ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tuella. Rahoitusta hankkeelle on myöntänyt myös Jalmari Finnen säätiö.

HENRIK-tietokanta on kasvanut vaatimattomasta alusta merkittäväksi kirjahistorialliseksi lähdeaineisto-tietokannaksi. Tästä kiitokset menevät hankkeen primus motoreille professori Tuija Laineelle ja dosentti Jessica Parland von Essenille ja kaikille Henrik-tietokannan parissa työtä tehneille harjoittelijoille.

HENRIK-tietokanta: http://dbgw.finlit.fi/henrik/

Kirjastonjohtaja Cecilia af Forselles
Avauspuheenvuoro Kirjahistoriallinen HENRIK-tietokanta tutkijan apuvälineenä iltapäiväseminaarissa 6.5.2014

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, SKS on vuonna 1831 perustettu tieteellinen seura ja kulttuurijärjestö: tutkimuslaitos, humanistisen tiede- ja tietokirjallisuuden kustantaja, suullisen ja kirjallisen kulttuurin arkisto ja tieteellinen erikoiskirjasto sekä kirjallisuuden viennin ja kääntämisen tukija. Seuraan kuuluu runsaat 3 000 jäsentä ja sen palveluksessa työskentelee tällä hetkellä lähes sata henkeä. www.finlit.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs