Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Valtakunnallinen tanssitapahtuma Arktiset askeleet on saatu päätökseen

Oulun ammattikorkeakoulu

Valtakunnallinen tanssitapahtuma Arktiset askeleet on saatu päätökseen

Tiedote.
Julkaistu: 24.03.2013 klo 19:33
Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu

Arktiset askeleet keräsi viikonloppuna Ouluun Pohjankartanoon yli 500 tanssin harrastajaa, opiskelijaa ja muuta yleisöä ympäri Suomea.

Tanssitapahtuman pääosassa oli tanssikatselmus, joka ajoittui kahdelle päivälle 23.–24.3. Lauantaina avajaisten jälkeen nähtiin 23 klassisen baletin teosta. Baletin arviointiraadissa olivat Kirsi Aromaa, Heli Kuula ja opettajaopiskelija Saara-Elina Partanen. Nykytanssin 21 teosta arvioivat Marjo Kuusela, Milla Virtanen ja opettajaopiskelija Laura Jokinen. Lauantaipäivän päätti show- ja streettanssin kymmenen teoksen katselmus, jota arvioivat Sirpa Möksy, Merja Satulehto ja opettajaopiskelija Marjukka Koivuniemi.

Tänään sunnuntaina nähtiin ensin neljän teoksen karakteritanssi, kansantanssi ja etniset tanssit -kokonaisuus, jota arvioivat Kirsi Aromaa, Petri Kauppinen, Heli Kuula ja opettajaopiskelija Hanna Launonen. Katselmuksen päätti kuuden teoksen jazztanssi ja steppi, jossa arviointiraadissa olivat Sirpa Möksy, Merja Satulehto ja opettajaopiskelija Marjukka Koivuniemi.

Koko 64 teoksen kokonaisuuden seurasi oululainen tanssitaitelija Pirjo Yli-Maunula, joka valitsi katselmuksen pääpalkinnon saajan. Viikonlopun kruunasi loppunäytös, jossa nähtiin 21 erilaista tunnustuspalkintoa saanutta hienoa teosta.

Arktiset askeleet 2013 -tapahtumassa palkitut:

Sanomalehti Kalevan pääpalkinto 850 euroa

Ulla-Maria Karhu, Miloff Tanssiopisto, Seinäjoki
Ulla-Maria Karhu tanssi Arktisissa askelissa teokset Variaatio baletista Esmeralda ja Kuoleva joutsen.

Pohjois-Pohjanmaan liiton stipendit ammatillisessa koulutuksessa olevalle tanssijalle/tanssiryhmälle

300 euroa, Mia Jaatinen, Oulun seudun ammattikorkeakoulu
200 euroa, Romanssi, Tanssikollektiivi B, Oulu

Muut Arktisissa askelissa jaetut tunnustukset

200 euroa, Laatuaikaa, Emmi Hakala, Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukio
200 euroa, Under 1795 m, Veera Juntunen ja Sonja Rönkkö, Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukio
125 euroa, Jään kimallus, Espoon Tanssiopisto
125 euroa, Kauppakiireet, Kuopion konservatorion tanssikoulu
125 euroa, Palladio, Savonlinnan musiikkiopisto
125 euroa, Muistoja, Seinäjoen Baletti- ja Tanssiopisto
100 euroa, Esmeralda, Ella Ania, Seinäjoki
100 euroa, Wind, Cooma Dance Academy, Jyväskylä
100 euroa, Blues, Tampereen Balettiopisto Birgitta Kiviniemi-Cheremeteff
100 euroa, I thought I would, Tanssivintti, Helsinki

Kunniakirjat

Kunniakirja ja Arinan lahjakortti 60 euroa, Hyperventilating, Suvi Salmi, Hip Hop House, Tampere
Kunniakirja ja Arinan lahjakortti 30 euroa, Variaatio baletista Coppelia, Katariina Hietala, Lappeenrannan Tanssiopisto
Kunniakirja ja Arinan lahjakortti 30 euroa, Kramppi, Aurora Suhonen, Kuopion konservatorion tanssikoulu
Kunniakirja ja Arinan lahjakortti 30 euroa, Failing, Elina Pohjonen, Tanssivintti, Helsinki
Kunniakirja ja Valokuvan Tanssi -kirja, Dark Shades, Henna-Riikka Seima, Hip Hop House, Tampere
Kunniakirja ja Oulun läänin Tanssialan Tuki ry:n historiikki Tanssien kohti tasavertaa 1kpl/pari, Hasardipolkka, Polokkarit, Oulunsuun Nuorisoseura
Kunniakirja, Kuoleva joutsen, Ella Puurtinen, Savonlinnan musiikkiopisto
Kunniakirja, Tanssin juhlaa, Baletti- ja Tanssistudio Teija Suova, Tampere
Kunniakirja, Tanssi unikuvaelmasta baletista Don Quijote, Balettikoulu Hannele Suomalainen, Ylöjärvi
Kunniakirja, Katoamistemppu, Cat People showtanssijat, Joensuu
Kunniakirja, Pilkillä, Espoon Tanssiopisto
Kunniakirja, Flashmob, Hyperventilating, Jenni Viljanen, Hip Hop House, Tampere
Kunniakirja, Novelli, Tommi Väänänen, Kajaanin Tanssiteatteri
Kunniakirja, The Watch, Kajaanin Tanssiteatteri
Kunniakirja, Varjoja auringossa, Lapin Balettiopisto
Kunniakirja, Tuomas tuijaa, Nuorisoseura Vilikas, Hässäkkä
Kunniakirja, Svanildan ystävättäret, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Klassisen baletin erikoiskoulutusluokka 1
Kunniakirja, Oriental, Pirkanmaan Tanssiopisto Elina Perg, Lempäälä
Kunniakirja, Around us, Sofia Koittola, Tanssivintti, Helsinki

Lisätietoja

Liisa Kontturi-Paasikko, tapahtuman johtaja, 050 443 1011, liisa.kontturi-paasikko@oamk.fi
Mira Kolanen, tapahtumatuottaja, 050 310 3938, mira.kolanen@oamk.fi

www.oamk.fi/arktisetaskeleet

Oulun seudun ammattikorkeakoulusta (Oamk) valmistuu aitoja ja osaavia ammattilaisia työelämän tarpeisiin. Meillä on noin 9 000 opiskelijaa ja 800 työntekijää. Toimimme Oulussa, Oulaisissa ja Raahessa. Lisäksi projektiluonteista toimintaa on useilla paikkakunnilla Pohjois-Suomessa.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs