Vuonna 2014 alkanut Apteekkimuseon ja Qwenselin talon kehittämishanke on saatu päätökseen ja museo avataan uudistettuna 1. kesäkuuta. Hankkeen tavoitteena on ollut museokokonaisuuden selkeyttäminen sekä uusien yleisöpalvelutilojen ja johdantonäyttelyn rakentaminen. Lisäksi huomiota on kiinnitetty saavutettavuuteen ja ainutlaatuisen sisäpihan ja kahvilan viihtyvyyteen. Uudistus osuu sopivasti museon 60-vuotisjuhlavuoteen.
Sisäpihalta sisään ja museovierailulle
Uudistuksen myötä museon sisäänkäynti on siirretty sisäpihan puolelle, jossa sijaitsevat uudet yleisöpalvelutilat. Lipunmyynnin yhteydessä sijaitsevat uusi museokauppa sekä vaatesäilytystilat. Yleisöpalvelutiloista pääsee suoraan museon uuteen johdantonäyttelyyn, joka antaa kokoavan ja innostavan johdatuksen museon päänäyttelyyn.
Museokonseptia on selkeytetty hankkeen aikana niin, että Qwenselin talon puoli elää 1700-luvun loppua ja kertoo talossa tuolloin asuneen lääketieteen professori Joseph Pippingin (aateloituna Pippingsköld) ja hänen perheensä ajasta. Apteekkimuseon puolella voi puolestaan tutustuu 1800-luvun apteekki- ja lääkehistoriaan.
Tapahtumien ja opastusten ohella museon näyttelysisältöihin voi perehtyä monin tavoin. Lippukassalta voi uudistuksen myötä valita mukaansa perustiedot sisältävän huonekartan, uuden kattavan opaskirjan tai lähteä audioguiden avulla talossa asuvien Elsa-piian sekä Frans-apteekkarioppilaan matkaan. Lapsille on tarjolla oma tehtävävihkonen, jossa talossa asuva Gustav-kyyhky kertoo kodistaan ja entisajan apteekista.
Saavutettavuuden parantaminen
Yksi hankkeen tärkeimmistä tavoitteista on ollut parantaa saavutettavuutta näyttelyn sisällöissä ja tilaratkaisuissa, kuitenkin historiallisen rakennuksen asettamat ehdot huomioiden. Parannukset näkyvät mm. museoon ohjaavissa uusissa opasteissa, valaistuksen lisäämisessä niin sisällä kuin ulkona, ja sisäänkäynnin aiempaa paremmassa esteettömyydessä. Muutoksista huolimatta liikkuminen museossa pyörätuolilla edellyttää edelleen avustajaa.
Kahville ainutlaatuiseen museopihaan
Museon sisäpiha on kokenut muodonmuutoksen ja houkuttelee vierailijoita hengähtämään ainutlaatuiseen, vehreään historialliseen ympäristöön keskellä ydinkeskustaa. Kahvia siemaillessa voi tutustua pihapiiriin huolella valittuihin kasveihin, jotka tukevat yrtintuoksuisesti ja elävästi uutta kokonaiskonseptia ja museoympäristöä. Sisäpihalla sijaitseva lasten oma apteekki on avoinna edellisvuosien tapaan ja kutsuu lapsia leikkimään apteekkaria ja asiakasta.
Apteekkimuseon ja Qwenselin talon avajaiset 1.–3.6.
Uudistetun museon avajaisia vietetään perjantaista sunnuntaihin 1.–3.6. klo 10–18 tarjoamalla kävijöille ilmainen sisäänpääsy museoon. Ohjelmassa on opastustuokioita suomeksi klo 11, 12.30, 14 ja 16, ruotsiksi klo 11 ja 13.30 sekä englanniksi 11.30 ja 14.30. Harpisti Helka Ermala esiintyy perjantaina klo 12, 13 ja 15 ja viikonloppuna työnäytöksissä valmistetaan hyödyllinen rohdos kesäkauteen.
Apteekkimuseon ja Qwenselin talon kesän opastukset ja tapahtumat
Lisätiedot
Tuula Hänninen, museopedagogi
puh. 040 736 2868, [email protected]
Turun museokeskus, Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala
Apteekkimuseo ja Qwenselin talo on avoinna 1.6.–16.9. ti–su klo 10–18 sekä joulunaikaan 1.12.–6.1. ti–su klo 10–18.
Liput 6 € / 3 € (7–15-vuotiaat) / perhelippu 15 €.
Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Läntinen Rantakatu 13b, puh. 02 262 0280, [email protected]
turku.fi/apteekkimuseo
facebook.com/apteekkimuseo
instagram @apteekkimuseojaqwenselintalo
Hyvä vastaanottaja,
kiitos kiinnostuksestasi Turun museokeskuksen tiedotteita kohtaan.
Sähköpostiosoitteesi on tallennettu Turun kaupungin tiedotteiden jakelulistalle ePressi-tiedotepalveluun. Listassa ei ole muita tietoja kuin sähköpostiosoite ja noudatamme tietojen käsittelyssä EU:n tietosuoja-asetusta.
Mikäli kuitenkin haluaisit poistua tiedotteiden jakelulistalta, voit tehdä sen viestin lopussa olevan linkin kautta nyt tai milloin tahansa. Peruutusmahdollisuus on jokaisessa tiedotteessa.
Ystävällisin terveisin,
Turun museokeskus, Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1