Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Turku Rock Academy aloittaa yhteistyön suomalaisten musiikkialan ikonien kanssa

Turun kaupunki

Turku Rock Academy aloittaa yhteistyön suomalaisten musiikkialan ikonien kanssa

Tiedote.
Julkaistu: 23.10.2015 klo 08:49
Julkaisija: Turun kaupunki

Turku Rock Academy jatkaa kehitystyötä bändien koulutuksen parissa. Mukaan toimintaan on saatu kaksi suomalaisen musiikkibisneksen huippuosaajaa: muusikko Mikko von Hertzen ja tuottaja Riku Mattila.

Turku Rock Academyn valmentajatiimiin mukaan saatu Mikko von Hertzen on tehnyt merkittävän uran Von Hertzen Brothersin riveissä. Mies on myös osaava ja pidetty bändien sparraaja, jolla on vankka kokemus musiikkibisneksestä sekä Suomesta että ulkomailta.

– Vieraillessani taannoin Turku Rock Academyssa oivalsin, että tämähän on juuri sitä, mitä itse olisin toivonut saavani nuorena rokkarinalkuna. Silloin siihen vain ei ollut mahdollisuutta. Koen äärimmäisen tärkeänä, että soitinopetuksen, treeni- ja äänitystilojen ja teknisen tukemisen ohella nuoret saavat tuekseen meitä ammattilaisia, jotka jo toimimme jatkuvasti muuttuvassa musiikkibisneksessä, marraskuun alussa valmentajana aloittava von Hertzen sanoo.

Riku Mattilan ura musiikkituottajana kattaa 1980-luvulta alkaen sellaisia nimiä kuin Kauko Röyhkä, Sielun Veljet, YUP, Kolmas Nainen, Ismo Alanko, Maija Vilkkumaa ja Lauri Tähkä. Mattila kouluttaa jatkossa Rock Academy -tuottajia eri kaupungeissa.

– Kutsu sparraajaksi tuli mukavaan saumaan. Olen vastikään aloittanut tuottajakoulutuksia muuallakin ja on luontevaa jakaa osaamistani myös Rock Academyn studiotuottajille, Riku Mattila kertoo.

– Academyn työ nuorten musiikintekijöiden parissa on arvokasta. Varsinkin työn pitkäjänteisyys tekee siitä erityisen tärkeää; luovuus tarvitsee aikaa tuottaakseen parhaan lopputuloksen. Tämän kehittymis-mahdollisuuden tarjoaminen nuorille on iso asia ja arvo.

Turku Rock Academy on Turun kaupungin nuorten palveluissa vuonna 2011 rakennettu bänditoiminnan kehittämismalli, joka on levinnyt seitsemään muuhun kaupunkiin ympäri maata (Tampere, Jyväskylä, Joensuu, Helsinki, Espoo, Vantaa ja Rauma). Vuonna 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi hankkeelle kolmen vuoden avustuksen, jonka turvin toiminnasta pyritään saamaan valtakunnallinen ja pysyvä nuorisotyön sovellus.

Jo aiemmin Rock Academy on solminut merkittäviä yhteistyökuvioita mm. festivaalien (Ruisrock, South Park, Karjurock), levy-yhtiöiden (Universal Music, Playground Music) ja eri ohjelmatoimistojen kanssa. Nuorille bändeille annetaan maksutonta koulutusta läpi koko musiikkikentän.

  • Riku Mattila pitää avoimen klinikan aiheella Miksi studiossa on tuottaja? Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa ti 24. marraskuuta klo 18. Vapaa pääsy.
  • Rock Academysta ponnistanut turkulaisyhtye MursuSikari solmi viime viikolla levytyssopimuksen Playground Musicin kanssa. Ensimmäinen singlejulkaisu on kuultavissa täällä. (https://www.youtube.com/watch?v=lHhlzP_QorI)

Lisätiedot:

Tomi Arvas

toiminnanjohtaja

Turku Rock Academy

Turun kaupungin nuorten palvelut

Vimma / Aurakatu 16 / 20100 Turku

tomi.arvas@turku.fi

puh. 050 554 6118

 

Mark Bertenyi

vastaava tuottaja

puh. 040 147 3750

mark.bertenyi@turku.fi

 

Liitetiedostot

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs