Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Tiedote: Odotettu kanta-esitys Neljäntienristeys Turun Kaupunginteatterissa

Turun Kaupunginteatteri

Tiedote: Odotettu kanta-esitys Neljäntienristeys Turun Kaupunginteatterissa

Tiedote.
Julkaistu: 26.01.2016 klo 12:00
Julkaisija: Turun Kaupunginteatteri

Odotettu kanta-esitys Neljäntienristeys Turun Kaupunginteatterissa

Tommi Kinnusen esikoisteos Neljäntienristeys huomioitiin ilmestymisvuonnaan 2014 muun muassa Finlandia-ehdokkuudella ja palkittiin Vuoden kirja-palkinnolla. Nyt vahva sukupolvitarina saa kantaesityksensä Turun Kaupunginteatterin Logomo-teatterissa. Paula Salmisen dramaturgia on saanut innoituksensa romaanin pala palalta rakentuvasta tarinasta. Ydinajatuksena ovat olleet henkilöt, jotka aikojen läpi katsovat toisiaan ja pohtivat tekemiään valintoja.

Yhteisöllisyyden ja ulkopuolisuuden teemoja käsittelevän kirjan muotoutuminen näytelmäksi on ollut pitkä. ”Vaikka tunsin kirjan entuudestaan jo syntyvaiheessa, piti ajattelu kohti esitystä aloittaa alusta. Kyseessä on aivan uusi ja eri teos. Aivan aluksi määrittelimme työryhmän kanssa tavoitteeksi saada aikaan tilallinen, fyysinen ja aistimellinen kokemus. Että katsojalle ei vain kerrota tarinaa ja tapahtumia vaan luodaan voimakkaita hetkiä.” taustoittaa ohjaaja Susanna Airaksinen. Musiikilla on tärkeä rooli esityksen tunnelman rakentajana. Äänisuunnittelija Johanna Puuperän mukaan esityksen äänimaailma on saanut inspiraationsa kirjan aavoista maisemista sekä henkilöhahmoista.

Näytelmän miespääosaa esittää Jättiläinen-elokuvasta kiitosta kerännyt Joonas Saartamo. Saartamon valinta Onnin rooliin oli Airaksisen mukaan monien asioiden summa: ”Joonas valikoitui rooliin energisyytensä, fyysisyytensä ja monipuolisuutensa vuoksi. Onnin roolissa on oltava rouheutta ja herkkyyttä, arvoituksellisuutta ja avointa valoisuutta. Tähän Joonas sopi täydellisesti. Tässä roolituksessa ei kenenkään kohdalla merkitse ikä tai tyypittely vaan monisyisemmät asiat.”

Harjoituskauden aikana on vahvojen tunnelmien löytymiseksi tehty paljon kokeiluja. ”Lähellä ensi-iltaa on esitykselle löytynyt aivan omanlainen ilmaisutapa. Kahden puolen katsomo mahdollistaa skaalan suurten kuvien ja intiimien hetkien välillä. Ramppia ei tavallaan ole, vaan tila on yhteinen katsojien ja esityksen välillä. Esityksessä tarina on kaikille katsojille sama ja yhdessä jaettu, mutta katsomiskulmasta riippuen kokemus saattaa vaihdella.” kertoo ohjaaja Airaksinen.

Neljäntienristeys saa kotimaisen kanta-esityksensä Turun Kaupunginteatterin Logomo-teatterissa 29.1. ja 30.1.2016. Esityskausi jatkuu 13.5.2016 saakka.

Työryhmä: Dramatisointi Paula Salminen, ohjaus Susanna Airaksinen, lavastus Jani Uljas, pukusuunnittelu Tuomas Lampinen, äänisuunnittelu ja sävellys Johanna Puuperä, valosuunnittelu Tero Aalto, naamioinnin suunnittelu Heli Lindholm

Rooleissa: Joonas Saartamo, Kirsi Tarvainen, Ulla Reinikainen, Riitta Salminen, Mika Kujala, Stefan Karlsson,Kimmo Rasila. Lasten rooleissa vuorottelevat Aamu Ahola, Ella Cancara, Sofia Cancara, Kelly Draffan, Elmeri Karlsson, Toivo Kouki, Lilian Salmi

Alkuperäisteos Tommi Kinnunen

Lataa tiedote // kuvapankki

Lisätiedot, lehdistöpaikat ja haastattelupyynnöt tiedottaja Kirsi Lönnmark 040 164 7492 /kirsi.lonnmark@turku.fi

Liitetiedostot

Turun Kaupunginteatteri perustettiin vuonna 1946 ja vuodesta 2014 olemme toimineet Turun kaupungin omistamana osakeyhtiönä. Tuotamme vuosittain 5–10 ensi-iltaa, useita vierailunäytäntöjä ja yhteensä noin 400 esitystä. Teatterin katsojamäärä on teatteritalon peruskorjauksen aikana noin 100 000 vuodessa.

Teatteritalon peruskorjauksen ajan vuosina 2014–2017 Turun Kaupunginteatteri toimii väistötiloissa Logomo-teatterissa sekä ydinkeskustan Domino-teatterissa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs