Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Tampereen yliopisto on uudistanut dynaamisesti laatujärjestelmäänsä

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Tampereen yliopisto on uudistanut dynaamisesti laatujärjestelmäänsä

Tiedote.
Julkaistu: 10.04.2015 klo 10:28
Julkaisija: Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus on toteuttanut Tampereen yliopiston auditoinnin ja antanut yliopistolle laatuleiman, joka on voimassa kuusi vuotta 9.4.2015 alkaen. Tampereen yliopiston laatujärjestelmä täyttää korkeakoulujen laadunhallinnalle asetetut kansalliset kriteerit ja vastaa eurooppalaisia korkeakoulujen laadunhallinnan periaatteita ja suosituksia. Auditoinnin kohteena oli Tampereen yliopiston laatujärjestelmä, jonka yliopisto on kehittänyt omista lähtökohdistaan ja tavoitteidensa mukaisesti. Yliopiston valitsema vapaavalintainen auditointikohde oli palaute- ja seurantatieto tutkintokoulutuksessa. Auditoinnin toteutti kansallinen auditointiryhmä. 

Auditointiryhmän mukaan Tampereen yliopiston keskeisenä vahvuutena on dynaaminen ja osallistava laatujärjestelmä, jossa on otettu huomioon edellisen auditoinnin suositukset, kertyneet kokemukset ja palaute. Yliopiston vahva laatukulttuuri edistää avoimuutta, osallistumista ja tasa-arvoa. Toiminnan jatkuvaan kehittämiseen suhtaudutaan myönteisesti ja vastuun toiminnan laadusta ymmärretään kuuluvan kaikille. Laatujärjestelmä kytkeytyy myös osaksi strategista kehittämistä ja toiminnanohjausta organisaatiorakenteen kaikilla tasoilla. Laadunhallinta integroituu luontevasti osaksi vuosisuunnittelua ja varmistaa, että toiminnanohjauksessa noudatetaan yhtenäisiä menettelytapoja ja ohjeistusta. 

Auditointiryhmä suosittelee yliopistolle huomion kiinnittämistä muun muassa seuraaviin kehittämiskohteisiin: yksiköiden toimintakäsikirjoja ja laatudokumentaatiota tulisi vielä yhtenäistää entisestään, yliopiston hyvien käytänteiden tunnistamiseen ja levittämiseen olisi hyvä luoda yhtenäinen menettelytapa sekä erityisesti innovaatioprosesseja ja niiden laadunhallintaa tulisi edistää ja tehostaa. 

Vuonna 2014 perustettu Kansallinen koulutuksen arviointikeskus jatkaa Korkeakoulujen arviointineuvoston vuonna 2005 käynnistämiä korkeakoulujen laatujärjestelmien auditointeja. Auditoin­tien tarkoituksena on tukea korkeakoulujen laatutyötä ja osoittaa suomalaisten korkea­koulujen laadunhallinnan taso. Auditointeihin ovat osallistuneet kaikki yliopistot ja ammattikorkeakoulut.

 

Auditointiraportti:

Tampereen yliopiston auditointi 2015

 

Lisätietoja:

puheenjohtaja, professori Jussi Huttunen, p. 050-5052776, jussi.huttunen@duodecim.fi

pääsuunnittelija Marja-Liisa Saarilammi, p. 029533 5528, marja-liisa.saarilammi@karvi.fi

raporttien tilaukset: hallinnollinen avustaja Arja Bilund, p. 029533 5503, arja.bilund@karvi.fi

 

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on itsenäinen virasto, joka vastaa opetuksen ja koulutuksen kansallisesta arvioinnista. Arviointikeskuksen toimiala kattaa koko koulutusjärjestelmän varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Karvi perustettiin toukokuussa 2014, kun Korkeakoulujen arviointineuvosto, Koulutuksen arviointineuvosto ja Opetushallituksen arviointitoiminnot yhdistyivät.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs