Tampereen Teatterissa nähdään syksyllä neljä ensi-iltaa. Syksyn avaa Anna-Elina Lyytikäisen käsikirjoittama ja ohjaama Sylityksin, joka pureutuu lapsettomuuden teemoihin. Suomen kantaesityksen saa Oscar-palkittuun elokuvaan pohjaava Sademies (Rain Man). Miika Nousiaisen romaanista Juurihoito tehty uusi näytelmäsovitus vie kadonneen isän jäljille. Leo Tolstoin Anna Karenina vie intohimon, mustasukkaisuuden ja pettymysten teemoihin. Lisäksi ohjelmistossa nähdään lukuisia jatkavia esityksiä ja vierailuja.
Anna-Elina Lyytikäisen käsikirjoittama ja ohjaama Sylityksin avaa Frenckell-näyttämön syyskauden 30. elokuuta. Sylityksin jatkaa Frenckellin puhuttelevien näytelmien sarjaa pureutumalla herkästi ja humoristisesti jokaisen roolihenkilön eri näkökulmasta lapsettomuuden ja lapsellisuuden teemoihin. Rooleissa nähdään Eeva Hakulinen, Martti Manninen, Pia Piltz, Ville Majamaa, Elisa Piispanen, Kirsimarja Järvinen ja Elina Rintala.
Päänäyttämön syyskauden avaa Dan Gordonin käsikirjoittama Sademies (Rain Man). Sen Suomen kantaesitys on 7. syyskuuta. Oscar-palkittuun elokuvaan (1988) pohjautuvan draamakomedian ohjaa Georg Malvius, jonka loistavista ohjauksista on saatu nauttia jo musikaaleissa Cats, Sugar – Piukat paikat ja Les Misérables. Sademies kertoo kahden hyvin erilaisen veljeksen sydämellisen kasvutarinan. Autistista Raymondia näyttelee Risto Korhonen ja hänen juppiveljenään nähdään Lari Halme. Muissa rooleissa ovat Matti Hakulinen, Arttu Ratinen, Anna Ackerman ja Petra Heinänen.
Näytelmästä järjestetään kaikelle kansalle avoimet harjoitukset tiistaina 28.8. klo 18.45 ja klo 20.00. Viiden euron pääsyliput Kulttuurimyymälä Aplodista.
Tampereen Teatteri on Sademiehellä mukana Suomen Kulttuurirahaston Taidetestaajat-suurhankkeessa. Näytelmää on tulossa katsomaan noin 2000 pirkanmaalaista kasiluokkalaista.
Leo Tolstoin intohimodraama Anna Karenina nähdään syksyllä ensi kertaa Tampereen Teatterissa. Helen Edmundsonin dramatisointiin pohjaava esitys saa ensi-iltansa 25. lokakuuta päänäyttämöllä. Tolstoi on luonut rakastumisen, mustasukkaisuuden, perheen ja lojaaliuden teemoista realistisia, ristiriitaisia ja kiehtovia ihmiskohtaloita. Ohjauksesta vastaa Marika Vapaavuori ja Anna Kareninan roolissa nähdään Pia Piltz. Hänen miestään Kareninia näyttelee Turkka Mastomäki, Annan rakastettua kreivi Vronskia Marc Gassot ja Levinin roolissa nähdään Lari Halme. Muissa rooleissa ovat Pihla Pohjolainen, Eeva Hakulinen, Ville Majamaa, Risto Korhonen, Matti Hakulinen, Elina Rintala, Kirsimarja Järvinen, Elisa Piispanen, Martti Manninen, Miika Riekkinen ja Petra Porspakka. Elämyksellisen ja visuaalisen näytelmän lavastuksesta vastaa Marjatta Kuivasto, pukusuunnittelusta Leena Rintala, koreografiasta Miika Riekkinen, valosuunnittelusta Raimo Salmi ja äänisuunnittelusta Hannu Hauta-aho.
Mikko Kanninen on sovittanut ja ohjaa Miika Nousiaisen Juurihoito-romaanista uuden, hyväntuulisen näytelmäsovituksen. Sen kantaesitys on 12. lokakuuta Frenckell-näyttämöllä. Juurihoito vie näytelmän päähenkilöt, veljekset Eskon ja Pekan, kadonneen isän jäljille aina maapallon toiselle laidalle. Rooleissa nähdään Esa Latva-Äijö ja Antti Tiensuu sekä Mari Turunen, Ritva Jalonen, Mari Posti ja Veera Tapanainen.
Teatterin omasta ohjelmistosta syksyllä jatkavat menestysmusikaali Cats, komediahelmi Ulkomaalainen ja jo seitsemättä vuotta jatkava joulunäytelmä Saiturin joulu. Kulttuuriravintola Kivessä jatkuu Jukka Leistin Olavi Virta -lauluilta Olavi Virta Electric Unplugged Valo Blues, Mari Postin esittämä Carola – Kielletyt leikit, Anna-Elina Lyytikäisen Ansku ja tähdet -haastattelusarja sekä keskiajan musiikkiin erikoistunut Café Barock.
Teatterin kolmella näyttämöllä nähdään lisäksi 12 eri vierailuesitystä. Päänäyttämöllä vierailee Martti Suosalon ja Mika Nuojuan ikisuosikki Kiviä taskussa.
Frenckell-näyttämöllä nähdään syyskaudella todellinen vierailusikermä: Mikko Kivinen, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen tuovat lääkäri-ilottelun Saikkua, kiitos, Helsingin Sanomien toimittajat ja valokuvaajat päästävät katsojan toimituksen kulisseihin Musta laatikko -esityksellään, Teatteri Minimi vierailee Mikko Roihan ohjaamalla ja dramatisoimalla Juhani Ahon Juha-esityksellä ja lisäksi nähdään tutut vierailut Kaikki mieheni, Miehenkäyttöopas, Hullu ja Siinä näkijä missä tekijä.
Kulttuuriravintola Kivessä vierailee Pia Andersson Kikka Fan Club -esityksellä, yhtäkkisesti invalidisoitunut ja siitä aiheen esitykseensä saanut Ella Jäppinen Normaali-esityksellään, laulaja Saima Pienenä pelkäsin pimeää lauluillallaan ja Sirke Lääkkölä ja Laura Hänninen Sinä ja minä Moskovan valoissa -musiikki-illallaan.
Lataa mediakuvia
Tutustu syysesitteeseen
Lisätietoja:
teatterinjohtaja Reino Bragge, p. 040 552 7271, [email protected]
myynti- ja markkinointipäällikkö Heikki Ihanamäki, p. 0440 151 590, [email protected]
tiedottaja Sanna Huhtala, p. 040 532 8838, [email protected]
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1