Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Taidekoti Kirpilän kesänäyttelyssä esillä helmiä Suomen Kulttuurirahaston kokoelmasta

Taidekoti Kirpilä

Taidekoti Kirpilän kesänäyttelyssä esillä helmiä Suomen Kulttuurirahaston kokoelmasta

Tiedote.
Julkaistu: 04.06.2012 klo 09:06
Julkaisija: Taidekoti Kirpilä

Helsingin Töölössä sijaitseva Taidekoti Kirpilä viettää tänä kesänä 20-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden kunniaksi taidekodissa on kokoelman omien teosten lisäksi harvinainen tilaisuus tutustua erikoisnäyttelyyn, joka esittelee neljäkymmentä Suomen Kulttuurirahaston taidekokoelman helmeä. Tunnelmallinen taidekoti on juhlakesänä poikkeuksellisesti avoinna myös koko heinäkuun ajan.

Kesänäyttelyssä Metsämajasta rantamaisemaan on esillä suomalaista taidetta 1800- ja 1900-luvuilta. Edustettuna ovat esimerkiksi Ferdinand von Wright, Oscar Kleineh, Akseli Gallen-Kallela, Venny Soldan-Brofeldt sekä Pekka Halonen. Taidekodissa näyttely on ripustettu omaksi kokonaisuudekseen, mutta intiimissä ja kodinomaisessa tilassa teokset ovat vuoropuhelussa myös Kirpilän oman kokoelman maalausten kanssa. Näyttelyn keskeistä aihepiiriä ovat maisemat sekä meri- ja rantanäkymät, mutta joukossa on myös joitakin muoto- ja henkilökuvia. Osa esillä olevista teoksista kuuluu Suomen Kulttuurirahaston lahjoituksena saamaan Kerttu ja Eero Saarenheimon kokoelmaan.

Taidekoti Kirpilä on lääkäri Juhani Kirpilän (1931–1988) entinen koti, missä on esillä hänen keräämänsä laaja suomalaisen taiteen kokoelma. Juhani Kirpilä lahjoitti omaisuutensa Suomen Kulttuurirahastolle. Museo avattiin yleisölle 1992. Suomen Kulttuurirahaston Juhani Kirpilän nimikkorahasto ylläpitää taidekotia sekä jakaa vuosittain useita apurahoja kuvataiteilijoille sekä kuvataiteen tutkijoille. Vuonna 2012 Juhani Kirpilän rahasto tuki taidetta ja tiedettä noin 500.000 eurolla.

Juhlavuoden kunniaksi taidekodin visuaalinen ilme on uudistunut ja uudet internetsivut on avattu osoitteessa www.taidekotikirpila.fi. 

Erikoisnäyttely Metsämajasta rantamaisemaan – Suomen Kulttuurirahaston kokoelman helmiä on esillä 10.6.–30.9.2012.

 

Lisätiedot

Museojohtaja Ira Westergård, puh. 6128 1227, iw@skr.fi

Museoamanuenssi Olli Vallinheimo, 050 400 3183, ov@skr.fi

Valokuvia Kirpilän teoksista voi pyytää osoitteesta tiedotus@skr.fi

Taidekoti Kirpilä on avoinna ympäri vuoden keskiviikkoisin klo 14–18 ja sunnuntaisin klo 12–16. Ilmaiset yleisöopastukset ke klo 14.30 ja su klo 12.30. Museoon on vapaa pääsy ja se on avoinna ryhmille myös sopimuksen mukaan (60–75 eur).

Taidekoti Kirpilä, Pohjoinen Hesperiankatu 7, 00260 Helsinki


Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs