Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Suositulle Mestarin jälki -näyttelylle jatkoaikaa Valamon luostarissa

Valamon luostari

Suositulle Mestarin jälki -näyttelylle jatkoaikaa Valamon luostarissa

Tiedote.
Julkaistu: 05.01.2015 klo 10:06
Julkaisija: Valamon luostari

Nopeasti toimimalla on mahdollisuus nähdä ennennäkemättömät taideaarteet – Valamon luostarin kaikkien aikojen suosituin näyttely Mestarin jälki sai jatkoaikaa 7.2.2015 saakka

Kristillisaiheinen Mestarin jälki -suurtaidenäyttely sai jatkoaikaa helmikuun 7. päivään saakka. Taidenäyttely on herättänyt valtavan mielenkiinnon kävijöiden keskuudessa. Vaikka ajankohta on Valamossa vuoden hiljaisinta aikaa, on näyttely aiheuttanut yleisöryntäyksen ja kävijöitä on ollut kaikkialta Suomesta. Samoin näyttelyn kävijät ovat olleet erittäin vaikuttuneita näkemästään. Useat kertovat käyneensä katsomassa näyttelyn jopa kolme kertaa. Vuodenvaihteen aikoihin kävijöitä on ollut yli viisituhatta.

Yksittäisten kävijöiden lisäksi näyttelyssä on käynyt runsaasti ryhmiä; seurakunnista, Lions-clubeista, Martta-kerhoista ja muista erilaisista yhteisöistä, lähes jokaisesta Suomen kolkasta. Luostarista on ollut mahdollista hankkia koko näyttelyn kuratoineen piispa Arsenin asiantuntemuksen pohjalta laadittu korkeatasoinen näyttelyopastus ja sitä on käytetty ja kiitetty paljon, koska se on avannut taideteokset katsojalle aivan eri tavalla.

Yleisömenestys ei ole yllätys, koska näin suurta ja korkeatasoista kristillisaiheista taidenäyttelyä ei ole Suomessa ennen nähty. Näyttelyssä ovat esillä kultakauden mestareiden, kuten Helene Schjerfbeckin, Hugo Simbergin, Juho Rissasen, Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Eero Järnefeltin, Maria Wiikin ja Amelie Lundahlin harvat kristillisaiheiset teokset. Mukana on myös uudempien palkittujen ja tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden kristillisaiheisia teoksia sekä ulkomaalaisten eri koulukuntien mestareiden teoksia kristillisistä aiheista 1500-luvulta renessanssin alusta alkaen.

Taidenäyttelyiden lisäksi luostarin oma historiallinen näyttely on nyt erittäin ajankohtainen, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi 75 vuotta siitä, kun luostari tuli Heinävedelle. Seuraava vaihtuva näyttely on helmikuun puolivälissä avautuva Taivas kattona -näyttely, jonka teemana on hengellisyys suomalaisessa ja eurooppalaisessa kansantaiteessa. Myös Suomen luontovalokuvaajien eturivin tekijöiden, mm. Hannu Hautalan, luontokuvia on esillä kevään aikana Valamon kulttuurikeskuksessa.

Mestarin jälki näyttely on avoinna 7.2.2015 asti, ti-su klo 11.30-17.00.

Lisätietoja
Valamon luostari
veli Timoteus, puh. 044 425 9232.

 

Liitetiedostot

Valamon munkkiluostari on ortodoksisen uskonelämän ja kulttuurin elävä keskus. Heinävedellä jo 75 vuotta sijainnut luostari ottaa vieraita vastaan ympäri vuoden. Nykypäivän ihmiselle luostarin levollinen ilmapiiri ja ympäröivä luonto tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden rauhoittumiseen kaukana kaikesta kiireestä.

Valamon munkkiluostarin veljestö elää hengellistä yhteisöelämää, joka pohjautuu ortodoksisen kirkon askeesin perintöön. Vanhan perinteen mukaan luostarin tulee elättää itse itsensä. Nykyisin Valamon pääelinkeino on matkailu: luostarissa käy vuosittain kymmeniä tuhansia, ja kaikki matkailusta saadut tuotot käytetään suoraan luostarin ylläpitoon ja kehittämiseen.

www.valamo.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs