Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Suomenlinnan salatut elämät

Into Kustannus

Suomenlinnan salatut elämät

Tiedote.
Julkaistu: 09.05.2016 klo 08:00
Julkaisija: Into Kustannus

Linnoitussaari on tunnettu sotahistoriastaan ja valtataisteluistaan. Poliittisen kädenväännön rinnalla Suomenlinnassa on kuitenkin myös rakastettu, rakasteltu, syöty ja juotu, hurviteltu ja lopulta kuoltu. 

Into Kustannus julkaisee Ida Lindströmin ja Marjo Tiirikan: Kohtalona Suomenlinna. Suomenlinnan salatut elämät. (2016) keskiviikkona 11.5.2016 klo 11.30 Suomenlinnassa. Tapaaminen aloitetaan Lauttarannasta. Lautta Helsingin Kauppatorilta lähtee kohti Suomenlinnaa klo 11.20. Tilaisuudessa kierretään Ida Lindströmin kanssa kirjan tapahtumapaikoilla ja Kallion lukiolaiset KirjaKallio - hankkeesta esittävät dramatisoituja katkelmia kirjasta.

Kirjassa historian kulkua 1750-luvulta 1900-luvulle seurataan arjen tasolta, esimerkiksi kauppiaan, kahlevangin ja imettäjän näkökulmasta. Kirjassa pääsee ääneen muun muassa Suomen ainoa sarjamurhaaja Juhani Adaminpoika (1826–1854). Hän tappoi syksyllä 1849 peräti 12 ihmistä. Nikolai I:n suunnitteli hänelle valemestauksen ja tuomitsi lopulta Viaporiin pieneen selliin loppuelämäksi ihmisten pällisteltäväksi. Juhani ei päässyt sellistä edes saunaan, saatikka jaloittelemaan ja raapimislupakin häneltä evättiin.

Kirjasta voi lukea myös kuinka pönkkähame saattoi pelastaa hukkumiselta tai kuinka suomalaistollot laittoivat hulluruohoa oluen sekaan ja mitä se aiheutti. Lisäksi kirjassa kuullaan mikä on kuusijalkainen kuolema tai mitä Urho Kekkonen teki Suomenlinnassa 17-vuotiaana.

Kohtalona Suomenlinna on viihdyttävä ja valaiseva historiateos, jossa fakta ja fiktio kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Se soveltuu jokaiselle linnoitussaaren opaskirjaksi, joka avaa uusia näkökulmia Susisaaren, Iso-Mustasaaren, Länsi- Mustasaaren ja Pikku-Mustasaaren jännittävään menneisyyteen.

Kirjan toinen kirjoittaja Marjo Tiirikka (VTM) on viestintäalan ammattilainen, joka pääsi kirjan myötä sukeltamaan historian syövereihin ja kiehtovien ihmiskohtaloiden maailmaan. Ida Lindström on puolestaan taidealan moniosaaja, joka on opiskellut Roomassa konservointia ja maalaustaidetta. Idean kirjasta hän sai muutettuaan saarelle 20 vuotta sitten. Kirjan myötä Lindström löysi itsestään synkeitten tarinoiden kertojan.

Kirjan tiedot: Ida Lindström & Marjo Tiirikka: Kohtalona Suomenlinna. Linnoitussaaren salatut elämät. ISBN 978-952-264-549-4, kl 92.833, nelivärinen, sidottu, 200 sivua

Hyvälaatuinen kuva kirjailijoista löytyy täältä (kuvaaja Jussi Anttonen).

Arvostelukappaleet osoitteesta: arvostelukappaleet@intokustannus.fi

Retkeä koskevat tiedot ja ilmoittautumiset:
Laura Haarala, 
laura.haarala@intokustannus.fi
040 526 7260

Kirjasta lisätietoja antavat kirjailijat:
Ida Lindström,
ida.lindstrom@viapori.fi,
0400 88 46 47

Marjo Tiirikka,
marjo.tiirikka@luukku.com
040 512 07 54

Into julkaisee tieto- ja kaunokirjallisuutta sekä Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta -lehteä.

intokustannus.fi | facebook.com/intokustannus | twitter.com/Into_Publishing | youtube.com/intokustannus | instagram.com/intokustannus 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs