Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Pianotaiteilua auringonnoususta ja kummituksista Lahden pääkirjastossa

Lahden kaupunki

Pianotaiteilua auringonnoususta ja kummituksista Lahden pääkirjastossa

Tiedote.
Julkaistu: 26.08.2015 klo 14:28
Julkaisija: Lahden kaupunki

Pianisti Matleena Nyman esiintyy tiistaina 1. syyskuuta klo 18 Lahden pääkirjaston auditoriossa.

Matleena Nyman on nuori, tänä keväänä Sibelius-Akatemiasta valmistunut pianisti. Nyman on opiskellut pianon soittoa myös ulkomailla, Pariisissa ja Madridissa, tunnettujen opettajien johdolla. Hän on osallistunut ja palkittu useissa pianokilpailuissa. Tänä syksynä Nyman on mukana esimerkiksi Pianoespoo-festivaaleilla.

 

Konsertissa kuullaan teoksia säveltäjiltä Ludwig van Beethoven, György Ligeti ja Maurice Ravel. Nyman tarttuu tuttuihin pianoteoksiin omalla raikkaalla tyylillään. Konserteissaan hän ottaa mielellään aidon kontaktin yleisöönsä, ja saa heidät nauttimaan klassisesta musiikista uudella tavalla.

 

Luvassa on siis klassinen pianokonsertti, joka voi kuitenkin yllättää ja olla hieman tavallisuudesta poikkeavakin. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta paikkoja on rajoitetusti.

 

Lisätietoja konsertista antavat

 

Susanna Partanen                                                                      
kirjastovirkailija / Aikuisten tapahtumapalvelut
Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto                                
p. 044-416 4063
susanna.partanen@lahti.fi

Matleena Nyman

p. 050-543 14 17

matnyman@hotmail.com

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Lahden kaupunki ja Nastolan kunta yhdistyvät vuoden 2016 alusta. Uudessa Lahden kaupungissa asukkaita on noin 120 000.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs