Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Palkitun dokumenttielokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja kertoo Oulussa elokuvan tekemisestä

Oulun ammattikorkeakoulu

Palkitun dokumenttielokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja kertoo Oulussa elokuvan tekemisestä

Tiedote.
Julkaistu: 22.09.2016 klo 15:53
Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu

Lukuisia palkintoja saaneen Marzia, ystäväni -elokuvan ohjaaja Kirsi Mattila saapuu Ouluun kertomaan elokuvansa valmistumisprosessista tiistaina 27.9. kello 13–16. Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) järjestää tilaisuuden Kotkantien kampuksella (Kotkantie 1, Oulu). Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Tilaisuuden aluksi katsotaan vajaan 1,5 tunnin elokuva. Elokuvan jälkeen ohjaaja kertoo muun muassa elokuvan ideoinnista, käsikirjoittamisesta ja kuvaamisesta. Tilaisuudessa saadaan kuulla myös, mitä Marzialle, elokuvan päähenkilölle, kuuluu nykyään.

Marzia, ystäväni -elokuva kertoo parikymppisestä afgaaninaisesta, joka kaikkien nuorten tavoin haaveilee rakkaudesta, vapaudesta ja mielenkiintoisesta työstä. Hän unelmoi rauhasta ja itsemääräämisoikeudesta omaan elämäänsä. Elokuva seuraa Marzian elämää keväästä 2011 vuoteen 2014, jolloin kansainvälisten joukkojen oli määrä lähteä Afganistanista.

Marzia on poikkeuksellisen rohkea nuori nainen, joka toivoo jonain päivänä olevansa Hillary Clintonin kaltainen aktiivinen ja itsenäinen nainen. Lopulta pelko kuitenkin voittaa rohkeuden. Afganistanissa Marzian unelmat ovat vallankumouksellisia ja joutuvat väistämättä vastatuuleen.

Elokuva on voittanut seuraavat palkinnot:

  • Queens World Film Festival (New York): Paras dokumentti
  • Millenium International Film Festival (Bryssel): Young Vision -kategorian palkinto
  • Galway Film Festival (Galway): Human Rights Feature in Association with Amnesty International -palkinto
  • World Film Festival (Montreal): Suosituin dokumenttielokuva
  • Afghan Film (Tukholma): Best International Film about Afghanistan

Lisätietoja:

journalismin lehtori Ari-Pekka Sirviö, 040 519 0099, ari-pekka.sirvio@oamk.fi

Oamk on yksi Suomen arvostetuimmista ja vetovoimaisimmista ammattikorkeakouluista. Koulutamme ammattilaisia ja kehitämme Pohjois-Suomen kilpailukykyä yhdessä työelämän kanssa. Vuosittain meiltä valmistuu lähes 1 500 asiantuntijaa alueen työelämän tarpeisiin. Opetuksesta sekä tutkimus- ja kehitystyöstä vastaa 640 oamkilaista.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs