Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Lahden kaupunginkirjastossa asiakaskäyntejä 1,2 miljoonaa vuonna 2014

Lahden kaupunki

Lahden kaupunginkirjastossa asiakaskäyntejä 1,2 miljoonaa vuonna 2014

Tiedote.
Julkaistu: 05.01.2015 klo 15:03
Julkaisija: Lahden kaupunki

Asiakaskäyntejä tilastoitiin Lahden kirjaston toimipaikoissa 1.197.000 vuonna 2014. Päivittäin asiakkaita kävi kirjaston toimipaikoissa yli 4.000. Asiakaskäyntejä oli vajaan prosentin enemmän kuin edellisvuonna, vaikka pääkirjaston musiikkiosasto oli remontin vuoksi suljettuna 1.10.-30.11.2014 ja Kiveriön kirjasto lakkautettuna 1.7.2014 alkaen. Lisäksi Jalkarannan ja Liipolan kirjastot toimivat väistötiloissa ja Jalkarannassa supistetuin aukioloajoin koko viime vuoden.

 

Pääkirjastossa asiakkaita kävi 848.000, mikä on 2 % enemmän kuin edellisvuonna ja lähikirjastoissa 285.000, joista Ahtialassa ennätykselliset 61.000. Toiseksi eniten asiakaskäyntejä tilastoitiin Renkomäen kirjastossa, kaikkiaan 58.000 ja kolmanneksi eniten Mukkulan kirjastossa, reilut 50.000 asiakaskäyntiä.

 

Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston kokonaislainaus oli viime vuonna 2.165.000 kpl, joista lasten kirjallisuutta 27 % (593.000 kpl), tietokirjallisuutta 24 % (523.000 kpl), kaunokirjallisuutta 22 % (465.000 kpl), musiikkia, elokuvia, lehtiä ja muuta aineistoa 27 % (584.000 kpl). E-kirjoja lainattiin 3.500 kertaa, osuus kokonaislainauksesta 1,6 promillea (0,16 %). Päivittäin aineistoa lainattiin vajaat 8.000 kpl.

 

Pääkirjaston kokonaislainaus oli 1.363.000 kpl. Kiveriön kirjaston lakkauttaminen 1.7.2014 näkyy siten, että lähikirjastojen kokonaislainaus väheni 10.000 kpl vuoteen 2013 verrattuna. Muutoin lähikirjastojen kokonaislainaus kasvoi 5 % ja oli kaikkiaan yhteensä 625.000 kpl. Ahtialan kirjastossa lainaukset lisääntyivät 20 % ja kokonaislainaus oli 110.000 kpl, eniten lainauksia kertyi Launeen kirjastossa, 128.000 kpl ja toiseksi eniten Kärpäsen kirjastossa, 113.000 kpl. Kirjastoautojen vuosilainaus 171.000 kpl oli edellisvuoden tasoa. 

 

Liitteenä Kirjastossa käynnit vuonna 2014

 

Lisätietoja:

Marja Malminen

Kirjastotoimenjohtaja

Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kirkkokatu 31, PL 91

15141 LAHTI

050-5594098

 

Liitetiedostot

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs