Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Koulujen ja Lahti2017:n kisayhteistyö käyntiin esikisoissa

Lahden kaupunki

Koulujen ja Lahti2017:n kisayhteistyö käyntiin esikisoissa

Tiedote.
Julkaistu: 25.01.2016 klo 15:56
Julkaisija: Lahden kaupunki

Viime syyskesästä alkaen vuoden 2017 hiihdon MM-kisojen organisaatio ja kaupungin koulut ovat suunnitelleet kisayhteistyötä. Ensimmäisiin käytännön toteutuksiin päästään MM-esikisoissa eli Salpausselän kisoissa helmikuussa 2016. Pääosin tämä tarkoittaa kisoihin tutustumista ja kisatapahtumiin osallistumista, mutta muutamissa työtehtävissä oppilaat ovat jo oikeassa toiminnassa.
- Tämä on vähän kuin kenraaliharjoitusta varsinaisiin kisoihin samoin kuin meille kisajärjestäjillekin, toteaa kisojen ohjelmapäällikkö Marjo Leppä.

Tässä vaiheessa kisayhteistyötä suunnitellaan ainakin musiikki-, liikunta, ympäristö-, viestintä- sekä työelämään tutustumisryhmissä.
- Kaikki Lahden kaupungin koulut ovat tulossa kisayhteistyöhön mukaan. Esikisoissa osa kouluista on tavallaan testiryhmässä ja myös lukioyhteistyötä viritellään, kertoo kouluyhteistyöryhmän vetäjänä toimiva rehtori Tiina Marttinen.

Esikisojen varten oppilaat tekevät ennakolta muutamien kisaorganisaatiossa toimivien videohaastatteluja. Kariston koulun oppilaat suunnittelevat kysymykset ja haastattelevat. Ahtialan koulun oppilaat videoivat ja editoivat videon lähetyskuntoon. Haastatteluja voit nähdä esikisapäivinä kisa-alueen videoscreenillä, netissä ja kisojen sosiaalisen median kanavissa.

Kärpäsen koulusta muutamat oppilaat suorittavat TET-harjoittelua mahdollisesti jo esikisojen erilaisissa lähettitehtävissä. Varsinaisten kisojen TET-harjoitteluun haluaville tullaan järjestämään erilliset haastattelu- ja valituille koulutustilaisuudet.

Esikisojen kisavieraat voivat päästä vastaamaan ympäristökyselyyn, jota Länsiharjun koulun oppilaat jo harjoittelevat nykyaikaisia älylaitteita hyödyntämällä ja eri kielillä. Kysymyslistalla on muun muassa, millä kuluvälineellä kisavieraat ovat liikkeellä ja mikä onkaan vanhin vaate kisavieraan yllä. Oppilaat ovat lisäksi ohjaamassa roskien lajittelussa. Lahti2017 –kisojen tavoitteena on olla vihreimmät kisat ikinä.  

Oppilaita tulee osallistumaan monenlaisiin musiikki- ja tanssiesityksiin, joita kuullaan ja nähdään jo esikisoissa. Varsinaisten kisojen avajaisissa räjähtää, kun yli 5000 laulajan suurkuoro esiintyy mäkimontussa. Avajaisissa lapsia on 6. lk:sta ylöspäin, pienemmille on omat kuvionsa. Muuten kaikki ikäluokat ovat tervetulleita. Suunnitteilla on työstää maastoon laulavia latupartioita, torille ja lavalle metsätansseja. Musiikin saralla asiantuntijatyönä ja –ohjauksessa tekeillä on avajaisohjaisohjelmaa, kisafanfaari ja valinnassa kisatunnari. Kouluista muun muassa Lotila, Karisto, Tiirismaa ja Renkomäki ovat tässä vaiheessa eniten suunnittelussa kiinni.

Edellisen vuoden tapaan kisojen avauspäivä perjantai 19.2. on YLE Lahti koululaispäivä. Kisajärjestäjä on nimennyt perjantain myös naisten päiväksi. Päivä alkaa klo 9 naisten mäkihyppykisalla, kun ensimmäisen kerran maailman parhaat mäkihyppääjänaiset kisaavat Lahdessa. Kisaorganisaatio kutsuu tapahtumaan Lahden alueen ala- ja yläkoulut, päiväkodit ja perhepäivähoitajat katsomaan naisten mäkikisaa klo 9. Asiasta tulee lisätietoa tämän viikon kuluessa.

Lisätiedustelut:

Lahden kaupungin sivistystoimiala, Perusopetuspalvelut
puh. 044 716 1085, Tiina Marttinen, kouluyhteistyöryhmän vetäjä, Kariston koulun rehtori

Lahti2017 –kisaorganisaatio
puh. 050 596 0593, Marjo Leppä, ohjelmapäällikkö

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva lähes 120 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs