Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Kotimainen musiikkivideokilpailu avattu ilmoittautumisille

Oulun Musiikkivideofestivaalit ry

Kotimainen musiikkivideokilpailu avattu ilmoittautumisille

Tiedote.
Julkaistu: 06.05.2013 klo 09:36
Julkaisija: Oulun Musiikkivideofestivaalit ry

Oulun Musiikkivideofestivaalit ry kutsuu 20. kertaa kotimaiseen musiikkivideokilpailuun suomalaisten tekijöiden suomalaisille artisteille ja yhtyeille ohjaamat musiikkivideot, joita ei ole aiemmin esitetty festivaaleilla. 

Musiikkivideoiden viimeinen jättöpäivä on keskiviikko 6. kesäkuuta. Kisan ilmoittautuminen ja lisätiedot löytyvät osoitteesta www.omvf.net.



Kilpailuun saapuneet musiikkivideot jaetaan esiraadituksen perusteella kilpailu- ja katselmusnäytöksiin. Kilpasarjan videot kisaavat festivaalin pääpalkinnoista Kulta- ja Teinipumpelista, ja lisäksi tuomaristo palkitsee kuusi ansioitunutta ohjaajaa kunniamaininnalla. Kaikki videot osallistuvat myös kilpailun yleisöpalkinnon, Kansanpumpelin jahtiin. Voittajat kukitetaan festivaalin palkintojuhlassa Pumpeligaalassa lauantaina 24. elokuuta. 

 

Kotimaisessa kilpailussa musiikkivideo nähdään omana genrenään: musiikkikappaleeseen tehtynä kuvateoksena, jolla on kiistaton merkitys musiikin markkinoinnissa. Kilpailun lähtökohdat ovat musiikin visuaalisessa toteutuksessa. Musiikkivideoiden siirryttyä televisiosta Internetin videopalveluihin, Oulun Musiikkivideofestivaalit pitää tärkeänä esittää musiikkivideoita valkokankaalla ainakin kerran vuodessa.



Oulun Musiikkivideofestivaalien 20-vuotisjuhlia vietetään 21.-25. elokuuta. Juhlavuoden ohjelmisto julkaistaan juhannuksen tienoilla. 

 

OMVF on osa elokuisia Oulun juhlaviikkoja: www.oulunjuhlaviikot.fi

Pressikuvia: http://www.omvf.net/en/press/gallery

 

Lisätiedot:

Susanna Kyllönen
Tuottaja / Oulun Musiikkivideofestivaalit ry
susanna@omvf.net
p. 044 3280563.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs