Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Kaski poltetaan Kolin kansallispuistossa 26.8.2015

Metsähallitus

Kaski poltetaan Kolin kansallispuistossa 26.8.2015

Tiedote.
Julkaistu: 24.08.2015 klo 17:18
Julkaisija: Metsähallitus

Metsähallituksen luontopalvelut kaskeaa Kolin kansallispuistossa, Ollilan tilalla, keskiviikkona 26.8.2015 klo 10:00 alkaen. Kaski poltetaan perinteisin menetelmin, joskin epätavallisen myöhään, koska alkukesä oli sateinen.

Kaskella on myös Harri Piispasen ja Tristan Hamelin yhteistyönä syntynyt taideteos, ”Maasta”, joka palaa kaskeamisen yhteydessä. Teos on osa Kolin ympäristötaidefestivaalia 2015. ”Kaski on inspiroiva alusta taideteokselle, koska kaskea polttamalla syntyy joka tapauksessa uutta”, taiteilija Harri Piispanen kertoo teoksen taustasta. ”Maasta on kotimaista punasavea, emmekä tiedä ennakolta miten tuli teosta käsittelee”, Piispanen jatkaa.

”Yleisö on tervetullutta seuraamaan tapahtumaa”, kertoo Puistomestari Marko Haapalehto Metsähallituksesta. ”Kaskeamisen tavoitteena on säilyttää vanhoja työtapoja ja perinnemaisemaa sekä saada aikaan lehtipuuvaltaisia perinnebiotooppeja eli kaskimetsiä.”

Nyt poltetaan huuhtakaski eli kuusimetsästä kaadettu kaski. Kaski palaa useita tunteja, ja puiden palamista tehostetaan perinteiseen tapaan viertämällä. Kasketulle alueelle kylvetään myöhemmin ruis, josta saadaan sato ensi vuonna.

Lisätietoja kaskeamisesta:

Marko Haapalehto p. 040 7700039 marko.haapalehto@metsa.fi 

Lisätietoja "Maasta"-teoksesta:

Harri Piispanen, puh. 050 5929 766, harri.piispanen@gmail.com

Tristan Hamel, puh. 0440 770544 (englanti ja ranska)

Metsähallituksen luontopalvelut suojelee ja hoitaa alkuperäistä ja uhanalaista suomalaista luontoa sekä tuottaa luonnossa liikkujille retkeilypalveluja. Vastuullamme ovat maamme kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut valtion suojelualueet, pohjoiset erämaa-alueet sekä Metsähallituksen eräasiat.

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs