Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Kansainvälinen kuurojen viikko käynnistymässä!

Kuurojen Liitto

Kansainvälinen kuurojen viikko käynnistymässä!

Tiedote.
Julkaistu: 19.09.2014 klo 13:41
Julkaisija: Kuurojen Liitto

Syyskuun viimeisellä viikolla 22.–28.9. vietetään taas kansainvälistä kuurojen viikkoa, jonka teemana on tänä vuonna moninaisuus. Kansainvälisen kuurojen viikon ytimessä on maailman kuurojen yhteenkuuluvuus ja solidaarisuus sekä tämän vahvan yhteisöllisyyden juhlistaminen yhdessä muun maailman kanssa.

Juhlaviikolla halutaan myös tukea ja vahvistaa edunvalvontatyötä kuurojen ja kaikkien viittomakielisten oikeuksien parantamiseksi eri puolilla maailmaa. Eri maiden kuurojen järjestöt pyrkivät erilaisin kampanjoin kiinnittämään huomiota viittomakielisten kuurojen arkielämän haasteisiin ja huolenaiheisiin. Kuurojen Liiton mielestä suurimpana haasteena maassamme on tällä hetkellä viittomakielisten oikeuksien toteutuminen arjen tasolla. Tilanteen parantamiseksi liitto toivoo laajaa ja konkreettista toimenpideohjelmaa.

Kuurojen Liitto juhlistaa viikkoa perjantaina 26.9. klo 18–20 lähettämällä viihteellisen juhlalähetyksen suorana verkkolähetyksenä osoitteessa: www.kuurojenliitto.fi/nettitv. Konsepti on ainutlaatuinen: ensimmäistä kertaan viittomakielisille on tarjolla omakielistä yhteisöllistä juhlintaa suoran lähetyksen muodossa.

Juhlaviikolla avataan myös Kuurojen museon Tarinoita koulupolulta -näyttely, joka koostuu kuurojenkoulujen historiaan liittyvästä esineistöstä sekä muistitiedosta 1900-luvulta.

Kuurojenkouluissa viittomakielen asema on vaihdellut eri aikakausina. 1800-luvun lopulla viittomakieltä alettiin pitää vahingollisena, sillä sen nähtiin hidastavan puheen ja sitä myötä ajattelun kehittymistä: viittomien käyttö kiellettiin ja kuuroja alettiin opettaa puhemenetelmällä. Puhemenetelmän eli oralismin kausi kesti 1970-luvulle saakka. Aineistossa korostuu, miten epäoikeudenmukaisena ja väkivaltaisena puheopetus kuurojen keskuudessa koettiin. Vasta 1980-luvulta lähtien tulkkipalveluiden myötä opiskelu yleisissä oppilaitoksissa on ollut mahdollista.

Näyttely on avoinna Kuurojen Liiton toimitiloissa Valkeassa talossa (Ilkantie 4) Helsingissä 26.9.2014 alkaen syksyyn 2015 asti. Näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy.

Kansainvälistä kuurojen päivää on vietetty jo vuodesta 1958. Myöhemmin päivä laajentui nykyiseen viikon muotoon. Viikko huipentuu sunnuntaina 28.9. vietettävään kuurojen päivään.

Lisätietoja:

Tiina Vihra
tiedottaja
GSM 040 8281 846
tiina.vihra@kuurojenliitto.fi


Kuurojen Liitto: Kuurojen Liitto on viittomakielisten kuurojen etu-, palvelu- ja asiantuntijajärjestö. Viittomakielen arvioidaan olevan äidinkieli 4000–5000 kuurolle Suomessa. Suomessa viittomakieliä on kaksi: suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli. Maailmassa arvioidaan olevan noin 70 miljoonaa kuuroa. Lisätiedot: www.kuurojenliitto.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs