Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Kahden euron erikoisraha lasketaan liikkeelle 18.2.2015. Jean Sibeliukselle myös kahden euron erikoisraha

Suomen Rahapaja Oy

Kahden euron erikoisraha lasketaan liikkeelle 18.2.2015. Jean Sibeliukselle myös kahden euron erikoisraha

Tiedote.
Julkaistu: 21.01.2015 klo 08:53
Julkaisija: Suomen Rahapaja Oy

Vuoden 2015 ensimmäinen kahden euron erikoisraha kunnioittaa säveltäjämestari Jean Sibeliusta. Erikoisraha lasketaan liikkeelle 18.2. ja sitä lyödään yhteensä 1,0 miljoonaa rahaa.

Vuonna 2015 vietetään Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuotta (1865-1957). Suomen Rahapaja julkaisee 18.2. liikkeelle laskettavan kahden euron erikoisrahan lisäksi 30.1. Sibelius-aiheiset juhlarahat hopeisena ja kultaisena. Jean Sibeliuksen kunniaksi on lyöty aiemmin vuonna 1999 hopeinen ja kultainen Jean Sibelius ja säveltaide -juhlaraha.

”Jean Sibeliuksella on suuri merkitys suomalaisille, joten on hienoa, että häntä muistetaan tänä vuonna paitsi juhlarahalla myös erikoiskakkosella”, Suomen Rahapajan toimitusjohtaja Paul Gustafsson sanoo.

Jean Sibelius on Suomen kansallissäveltäjä, jonka musiikki on koskettanut suomalaisia eri aikakausina sekä välittänyt suomalaisen kansallistunteen myös ulkomaille. Jean Sibeliuksen sävellyksistä tunnetuimpia ovat Sinfoniat 1-7, Finlandia, Valse triste, viulukonsertto op. 47 d-molli sekä kalevalaisesta kansanrunoudesta inspiraationsa ammentavat Kullervo ja Karelia-sarja.

Kahden euron erikoisrahat ovat haluttuja keräilyrahoja

Kahden euron erikoisrahan kansallisessa puolessa on kuvattuna Ainolan tähtitaivasta ja mäntypuita, joiden lomassa Sibelius on usein nähty valokuvissa. Sibeliukselle omistetun puolen on suunnitellut Nora Tapper. Erikoisrahan arvopuoli on samanlainen kuin tavallisessa kahden euron käyttörahassa.

Jean Sibelius -kahden euron erikoisrahoja lyödään yhteensä 1,0 miljoonaa kappaletta, joista 11 000 lyödään peilikiiltoisina. Erikoisrahan voi hankkia Suomen Rahapajan verkkokaupasta ja jälleenmyyjiltä. Erikoisrahat ovat laillisia maksuvälineitä kaikissa euromaissa.

”Kahden euron erikoisrahoja on lyöty Suomessa vuodesta 2004. Pienen lyöntimääränsä ansiosta ne ovat haluttuja keräilykappaleita ympäri maailman. Helpoimmin erikoisrahan saa viimeisteltynä ja peilikiiltoisena kokoelmaansa Suomen Rahapajalta tai rahaliikkeistä”, Suomen Rahapajan toimitusjohtaja Paul Gustafsson kertoo.

Suomen Rahapaja tarjoaa erikoisrahoja yksittäin peilikiiltoisina juhlapakkauksessa (hinta 24 €), 10 kappaleen pusseissa lyöntituoreina ja tehdaslaatuisina (hinta 41 €) ja rullissa, joissa on 25 kappaletta lyöntituoreita, tehdaslaatuisia erikoisrahoja (hinta 90 €). Erikoisrahan ennakkomyynti alkaa Suomen Rahapajan verkkokaupassa 4.2.

Kukin euromaa saa laskea vuodessa liikkeelle kaksi eri erikoisrahaa. Vuonna 2015 on Suomessa suunniteltu julkaistavan yhteensä kaksi suomalaista kahden euron erikoisrahaa.

 

Lisätietoja:
Auli Mikkonen
viestintä- ja markkinointisuunnittelija
Suomen Rahapaja
+358 40 660 5900
auli.mikkonen@mint.fi

 

Liitetiedostot

Suomen Rahapaja -konserni suunnittelee, markkinoi ja valmistaa metallirahoja, kolikkoaihioita, keräily- ja lahjarahoja sekä rahasarjoja. Suomen Rahapaja -konserni on euroalueen vahvin rahapaja ja yksi maailman suurimmista kolikkoviejistä. Yhtiön omistaa Suomen valtio. Saxonia Mint of Finland on Suomen Rahapajan tytäryhtiö. Suomalaisilla on mahdollisuus tutustua kolikoiden valmistamiseen tiedekeskus Heurekassa Kolikon tie -näyttelyssä. Lisää tietoa vuoden 2015 tapahtumista www.suomenrahapaja.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs