Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Jukka Sariolan Ystäväni Seija – kutsumuksena Afganistan on Vuoden kristillinen kirja

Kirkon tiedotuskeskus

Jukka Sariolan Ystäväni Seija – kutsumuksena Afganistan on Vuoden kristillinen kirja

Tiedote.
Julkaistu: 25.10.2015 klo 10:30
Julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus

Kansanedustaja Jutta Urpilainen valitsi Vuoden 2015 kristilliseksi kirjaksi Jukka Sariolan teoksen Ystäväni Seija – kutsumuksena Afganistan. Kilpailun voittaja julkistettiin Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 25. lokakuuta 2015.

Heinäkuussa vuonna 2014 tuli tieto kahden suomalaisen avustustyöntekijän surmasta Afganistanissa. Toinen heistä oli pitkään maassa työskennellyt Seija Järvenpää. 

Seijan läheinen ystävä Jukka Sariola on koonnut tuntonsa ja muistonsa kirjaksi, jossa hän kertoo rohkeasti erityisestä ystävyydestä sitkeän naisen kanssa. Tapahtumat etenevät vuosikymmenten takaa aina Seijan elämän viimeisiin hetkiin.

Sariolan sanoin ”Seija ei ollut uhkarohkea sankaripyhimys vaan omat lahjansa lähimmäisten käyttöön antanut tavallinen ihminen”.

Kirjan materiaalina on Jukka Sariolan muistojen lisäksi yli 600 sähköpostiviestiä käsittävä kirjeenvaihto sekä Seijan vuosien varrella tukirenkaalleen lähettämät rukouskirjeet. Kirjassa on 40 sivun laajuinen kuvaliite ja piispa Tapio Luoman esipuhe.

Jukka Sariola (s. 1963) toimii aktiivisesti vammaisjärjestökentässä sekä kirkossa. Hän sairastaa harvinaista lihasten rakenteeseen vaikuttavaa synnynnäistä tautia. Seurakunnalle suunnattujen ATK-ohjelmien suunnittelu, penkkiurheilu ja kalastus kuuluvat Sariolan kiinnostuksen kohteisiin.

Voittaja palkittiin 2 000 euron rahapalkinnolla. Kristilliset kustantajat ry:n järjestämä kilpailu oli avoin kaikille kustantajille. Voittajateoksen on kustantanut Kustannus Oy Uusi Tie.

Lisätietoja:
Päivi Karri, Kristilliset kustantajat ry, puh. 040 760 4664, paivi.karri@kirjapaja.fi 
Tiina Gröhn, sihteeri, p.050 501 7566, grohn.tiina@gmail.com
vuodenkristillinenkirja.fi

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon tiedotuskeskus välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

Kirkon viestintä

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs