Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Ikkuna ihmiseen avaa nuorten ja nuorten kanssa työskentelevien mietteitä taiteen keinoin

Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

Ikkuna ihmiseen avaa nuorten ja nuorten kanssa työskentelevien mietteitä taiteen keinoin

Tiedote.
Julkaistu: 30.09.2016 klo 10:00
Julkaisija: Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

Turun kaupungin nuorisopalveluiden syysnäyttely Ikkuna ihmiseen täyttää Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman. Nuorisotyön 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi töitä on paitsi Fendarin pajojen ja Starttipajan nuorilta myös nuorten parissa työskenteleviltä ohjaajilta. Työt peilaavat nuoruutta ja avaavat sitä monesta eri näkökulmasta.

Nuorisopalveluiden Ikkuna ihmiseen -näyttely avaa ikkunat nuorten maailmaan. Kolmeen osaan jaetussa näyttelyssä on monilla eri tekniikoilla toteutettuja töitä. Ensimmäisessä osassa töitä on parikymmentä, toisessa ja kolmannessa osassa vain yksi. Valtaosa töistä on nuorten tekemiä, mutta mukana on myös joitain Fendarin ja Starttipajan henkilökunnan ja Kompin etsivien nuorisotyöntekijöiden töitä sekä yhteistyönä syntyneitä teoksia.

– Ensimmäisen osan töissä lähtökohtana ovat olleet vanhat ikkunanpokat tai kehykset. Tekijät ovat työstäneet niistä ikkunoita omannäköiseensä maailmaan, kertoo ohjaaja Lea Eichhorn Fendarista.

Ikkunanpokien käyttötapa työssä, tekniikat ja pokien rinnalla käytettävät muut materiaalit ovat olleet tekijöiden vapaasti valittavissa. Nuoret ovat käyttäneet pitkälti kierrätysmateriaaleja: Fendarissa ekologisuus on kaikessa toiminnassa tärkeää.

Toisessa osuudessa pääosassa on vanha polkupyörä.

Viimeisen vuoden aikana Nuorten työpaja Fendarissa on valmistettu kierrätysmateriaalisoittimia Mikko Kuittisen johdolla.

– Soitinvalmistus oli nuorille mieluista puuhaa ja se antoi monella tapaa paljon, joten halusimme myös näyttelyyn tuosta ajasta jotain, Eichorn kertoo.

Pyörässä on jo valmiiksi paljon ääniä: kilkatusta, suhinaa, kirskunaa, näppäiltäviä pinnoja ja soivia vaijereita. Soiko pyörä sinulle riitasointuja vai sulosäveliä nuoruudesta?

Kolmas osuus on eräänlainen matka tulevaisuuteen – nuoren elämässä jo vuosi on pitkä aika.

– Kolmannessa osassa on ideana, että kukin näyttelynkävijä, lapsi, nuori tai aikuinen, kirjoittaa vuoden vanhemmalle itselleen kirjeen siitä, miten asiat ovat olleet kirjettä kirjoittaessa ja mitä haaveita ja odotuksia hänellä on tulevaisuuteen liittyen, Eichhorn kertoo.

Kirje varastoidaan puutyöpajan nuorten valmistamaan aikakapseliin, ja kirjeen saa lunastaa takaisin vuoden 2017 syysnäyttelyn yhteydessä.

”Miltä tuntuisi saada postia henkilöltä, joka tuntee sinut parhaiten?”

Turun nuorisotyön 70-vuotisjuhlavuoden näyttely Ikkuna ihmiseen Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa (Aurakatu 16) 4.10.–28.10.2016.

Lisätietoja:

työpajaohjaaja Lea Eichhorn
lea.eichhorn@turku.fi
fendari@turku.fi
puh. 050 554 6125
Nuorten työpaja Fendari
nuorisopalvelut
Turun vapaa-aikatoimiala



Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs