Kärpäsen kirjaston kirjailijaillassa pääset inspiroitumaan käsitöistä ja neulomisesta. Paikalle saapuu lahtelainen käsityökirjailija Tarja Jussila, joka on tänä vuonna julkaissut ensimmäisen neulekirjansa "Just eikä melkein" (Otava). Illan aikana Jussila kertoo, minkälainen prosessi käsityökirjan kirjoittaminen oli.
Jussila neuloi ensimmäisen kirjoneulepaitansa jo 11-vuotiaana. Hän onkin omien sanojensa mukaan ”syntynyt puikot kädessään”. Nykyisin verkkokauppana toimiva järvenpääläinen Neulekahvila Lentävä Lapanen on Jussilan ystävänsä kanssa perustama konsepti. Käsitöistä ei ole kuitenkaan tullut Jussilalle varsinaista ammattia, sillä hän työskentelee tuotepäällikkönä talous- ja henkilöstöpalveluita tuottavassa yrityksessä.
Jussilan vierailulla kietoudumme neulonnan, neulemallien ja lankojen maailmaan. Onko sinulla jokin kysymys illan vieraalle? Voit laittaa kysymyksiä etukäteen osoitteeseen hanna.holtta(at) lahti.fi. Kysymyksiä on mahdollista esittää myös tapahtuman lopuksi.
Tilaisuus järjestetään Kärpäsen kirjastossa torstaina 28.9. klo 18. Ota mukaan oma käsityösi ja tule nauttimaan neulomisen ihanuudesta! Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Lisätietoja:
Hanna Hölttä
Vastaava kirjastonhoitaja
Lahden kaupunginkirjasto
hanna.holtta(a)lahti.fi
puh. 044 4163 232
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1