Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Franz Kafkan Oikeusjuttu on vauhdikas nykyajan kuva

Lappeenrannan kaupunki

Franz Kafkan Oikeusjuttu on vauhdikas nykyajan kuva

Tiedote.
Julkaistu: 23.03.2015 klo 14:00
Julkaisija: Lappeenrannan kaupunki

Tiedotustilaisuus 23.3.2015 

Lappeenrannan kaupunginteatterin pienelle näyttämölle tulossa tragikomediaa - rooleissa Samuli Punkka ja Markus järvenpää

Oikeusjuttu lukeutuu Franz Kafkan tunnetuimpiin romaaneihin, jonka näyttämösovituksesta ja ohjauksesta vastaa Tuomo Rämö. Moderni klassikko on koominen kuvaus virkamiesten ja sääntöjen hallitsemasta maailmasta, jossa pieni ihminen yrittää selviytyä elämän arvaamattomuuden ja epäreiluuden keskellä. Esitys on sekä hauska että liikuttava, välillä molempia yhtä aikaa. 

Oikeusjuttua esitetään kevään 2015 aikana helsinkiläisessä Teatteri Jurkassa ja Lappeenrannan kaupunginteatterissa. Helsingin ensi-ilta oli 26.2.2015. Esitys on saanut hyvää palautetta ja katsomot täyttyvät nopeasti. Lappeenrannan kaupunginteatterissa esityksiä on luvassa yhteensä vain seitsemän. Ensi-illan jälkeen yksi näytös esitetään huhtikuussa ja loput toukokuussa. 

Näytökset klo 19 Veeran kammarissa

ti 24.3., ti 7.4., ke 6.5., to 7.5., ti 12.5., ke 13.5., la 16.5.

Kaikki liput 20 €, kesto väliaikoineen 2:15 h 

Oikeusjuttu kertoo pankissa työskentelevästä Josef K:sta, joka kolmannenkymmenennen syntymäpäivänsä aamuna pidätetään. Josef K ei ymmärrä pidätyksen syytä ja lähtee selvittämään asiaa. Tästä alkaa Josef K:n vuoden mittainen pyristely byrokratian viidakossa. 

JOSEF K
Tämän valituksen jälkeenkö olisin vapaa?

ASIANAJAJA
Kyllä. Tai sanotaanko, että olisitte näennäisesti vapaa tai väliaikaisesti vapaa.  Jonakin päivänä joku tuomari alkaa tutkia teidän oikeusjuttuanne ja huomaa, että syyte on edelleen voimassa ja panee toimeen pidätyksen. Tällöin loppuu vapaa elämä tietysti siihen.

JOSEF K
Ja alkaako oikeusjutun käsittely silloin uudelleen?

ASIANAJAJA
Kyllä, mutta sitten on taas mahdollista valittaa seuraavaan
tuomioistuimeen.
 

Ensi-ilta Lappeenrannan kaupunginteatterin Veeran kammarissa ti 24.3. klo 19 

TYÖRYHMÄ 

Näyttämöllä:

Josef K – Markus Järvenpää

Kaikki muut – Samuli Punkka 

Dramatisointi ja ohjaus Tuomo Rämö

Lavastus ja pukusuunnittelu, tarpeisto Tomi Flyckt

Musiikki, ääni- ja valosuunnittelu Hannu Hauta-aho

Valokuvaus Juho Vuohelainen

Lappeenrannan kaupunginteatterin esitystekniikka Jani Kassinen, Opa Pyysing ja Topi Jukka


Esitys on yhteistuotanto Teatteri Kansan Syvien Rivien, Teatteri Jurkan ja Lappeenrannan kaupunginteatterin kesken. 

Työryhmä koostuu (yhtä lukuun ottamatta) entisistä lappeenrantalaisista ja saman nuorisoteatterin kasvateista. Työryhmä on myös pääosin sama kuin Lappeenrannassa keväällä 2012 vierailleessa, Fjodor Dostojevskin romaaniin pohjautuvassa, Rikoksessa ja rangaistuksessa. 

Lehdistökuvia:

 https://plus.google.com/photos/+JuhoVuohelainen/albums/6119680137878404017 

Lisätietoja tiedotusvälineille: 

Ohjaaja Tuomo Rämö
tuomo.ramo@gmail.com

Näyttelijä Samuli Punkka, puh. 050 540 8485

Lappeenranta on kansainvälinen yliopisto- ja matkailukaupunki logistisesti merkittävällä alueella Kaakkois-Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), innovatiivinen toimintaympäristö, osaava työvoima ja hyvät verkostot helpottavat kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista ja laajentamista noin 73 000 asukkaan kaupungissa. Lappeenrannan saavutettavuus on erinomainen kansainvälisen lentokentän ansiosta. Saimaan rannalla sijaitsevassa kaupungissa arvostetaan ympäristön puhtautta ja asuinalueiden viihtyisyyttä. www.lappeenranta.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs