Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Euromaiden yhteinen erikoisraha: Hyvää syntymäpäivää, euro!

Suomen Rahapaja Oy

Euromaiden yhteinen erikoisraha: Hyvää syntymäpäivää, euro!

Tiedote.
Julkaistu: 19.12.2011 klo 16:02
Julkaisija: Suomen Rahapaja Oy

Vuosikymmen on vierähtänyt vinhaan, ja euro täyttää pyöreitä vuonna 2012. Juhlan kunniaksi erikoiskakkosfaneja hemmotellaan, sillä kaikki euromaat laskevat heti alkuvuodesta liikkeelle yhteisen kahden euron erikoisrahan.

Erikoiseuro muistuttaa euron merkityksen kasvamisesta ihmisten elämässä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Erikoiseurossa kuvattu laiva kuvaa euron merkitystä kaupankäynnille ja tehdas viittaa euron osaan teollisuudessa. Erikoiskakkosessa esitetyt tuulivoimakeskukset muistuttavat katselijaa puolestaan euron osasta energiantuotannossa.

90 miljoonaa syntymäpäiväkolikkoa

Erikoiskolikoita lasketaan liikkeeseen yhteensä noin 90 miljoonaa kappaletta.  Kolikon yhteisen puolen ilmeestä päätti yleisö, joka äänesti suunnittelukilpailun voittajan esiraadin valitseman viiden parhaan työn joukosta.

Kaiken kaikkiaan Euroopan komission verkkosivuilla olleessa kisassa äänensä antoi miltei 35 000 euroalueen asukasta. Voittanut työ keräsi kaikista saapuneista äänistä 34 prosenttia.

Kolikon on suunnitellut itävaltalainen Helmut Andexlinger.

Lisätietoja:

Henna Karjalainen
viestintäjohtaja
Suomen Rahapaja Oy
+ 358 50 575 9197
henna.karjalainen(at)mint.fi

Suomen Rahapaja Oy on euroalueen vahvin rahapaja, joka omistaa sataprosenttisesti Saxonia Eurocoin GmbH:n Saksassa, AB Myntverketin Ruotsissa ja puolet Det Norske Myntverketistä Norjassa. Suomen Rahapaja suunnittelee, markkinoi ja lyö rahaa. Yhtiön omistaa Suomen valtio. Suomen Rahapaja valmistaa metallisia käyttörahoja, juhla- ja erikoisrahoja ja rahasarjoja. Vuonna 2011 Suomen Rahapaja julkistaa kuusi uutta juhlarahaa ja seitsemän maakuntarahaa. Suomalaisilla on mahdollisuus tutustua kolikoiden valmistamiseen tiedekeskus Heurekassa Kolikon tie -näyttelyssä. Lisää tietoa vuoden 2011 tapahtumista www.suomenrahapaja.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs