Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » Elisa Tarkiainen on lukiolaisten uusi pääsihteeri

Suomen Lukiolaisten Liitto

Elisa Tarkiainen on lukiolaisten uusi pääsihteeri

Tiedote.
Julkaistu: 22.01.2016 klo 13:27
Julkaisija: Suomen Lukiolaisten Liitto

Suomen Lukiolaisten Liiton liittohallitus on valinnut Elisa Tarkiaisen, 25, liiton uudeksi pääsihteeriksi.  Aiemmin Tarkiainen on työskennellyt muun muassa Nokialla ja Ellun Kanoilla viestinnän tehtävissä ja hankkinut järjestökokemusta erityisesti Eurooppanuorista. Hän on opiskellut politiikan tutkimusta Hullin yliopistossa Britanniassa, maailmanpolitiikan tutkimusta Helsingin yliopistossa ja kuuluisi Tylypahkassa Korpinkynnen tupaan.

“Haimme viisasta, tavoitteellista ja ihanaa pääsihteeriä. Elisasta saimme juuri sellaisen”, kertoo Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen.


“Uskon, että Elisalla on tosi paljon annettavaa liitolle nyt, kun etsimme jatkuvasti uusia toimintatapoja ja tulonlähteitä palvellaksemme lukiolaisia aina vain paremmin. Sekä järjestökentältä että sen ulkopuolelta kerätty monipuolinen kokemus ja näkemykset liiton tulevaisuudesta nostivat hänet erinomaisen hakijajoukon ykköseksi.“

Pääsihteeri vastaa Lukiolaisten Liiton taloudesta ja hallinnosta ja toimii noin viidentoista työntekijän esimiehenä. Hänellä on merkittävä rooli myös liiton kehittämisessä yhdessä liittohallituksen kanssa.

“Lukiolaisten Liitossa parasta on ehdottomasti se, että liitto houkuttelee mukaansa runsaasti erilaisista asioista kiinnostuneita ihmisiä, jotka haluavat viedä tätä yhteisöä eteenpäin. Debattia täällä ei kaihdeta, mutta pönötystä kyllä. Tällaiseen porukkaan on ihanaa päästä mukaan”, sanoo Elisa Tarkiainen.

“Liiton talouden on oltava sellaisella pohjalla, että toimihenkilöt ja luottamushenkilöt voivat suhtautua tulevaisuuteen luottavaisesti. Sen eteen tulen tekemään töitä. Vielä tärkeämpänä haluan pitää omalta osaltani huolta siitä, että liitto on jatkossakin kiinnostava ja houkutteleva työyhteisö, jossa jokaisen on hyvä olla. Tähän yhteisöön lasken kuuluvaksi toimihenkilöiden lisäksi niin liittohallituksen kuin meidän sadat aktiivit ympäri Suomen.”

Tarkiainen aloittaa toimistolla helmikuun ensimmäisellä viikolla. Lukiolaisten Liiton nykyinen pääsihteeri Anna Munsterhjelm siirtyy 1.2. alkaen kokoomuksen ohjelmapäälliköksi.

Lisätiedot:

Elisa Tarkiainen, puh. 0400 774 789
Elli Luukkainen, puh. 050 4333 171

Suomen Lukiolaisten Liitto on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, palvelu- ja harrastusjärjestö. Tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan viettävä SLL on yli 50 000 jäsenensä voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs