Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kulttuuri ja taide » AVEK tuki kansainvälistyvää mediataidetta

AVEK

AVEK tuki kansainvälistyvää mediataidetta

Tiedote.
Julkaistu: 19.06.2013 klo 12:43
Julkaisija: AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tuki toimikaudellaan 2012−2013 kotimaista mediataidetta 182 350 eurolla. Tukea saaneista teoksista moni käsittelee yhteiskunnallisia muutoksia ja maailmanpolitiikkaa. Mediataiteen kansainvälistyminen ilmenee teosten sisällön lisäksi myös teosten saamassa kansainvälisessä näkyvyydessä.

Tuotantoneuvoja Elena Näsäsen mukaan kuluneella kaudella AVEKin tukemista mediataiteen teoksista moni sijoittuu Suomen rajojen ulkopuolelle. Teoksissa liikutaan muun muassa Romaniassa, Pohjois-Koreassa, Puolassa ja Etelämantereella. ”Henkilökohtaiset tarinat rinnastuvat suurempiin yhteiskunnallisiin muutoksiin ja maailmanpolitiikkaan”, Näsänen kertoo.

Esimerkkeinä tuetuista mediataiteen teoksista Näsänen mainitsee Salla Tykän Giant-videoteoksen, joka kertoo romanialaisesta telinevoimistelusta totalitäärisen yhteiskunnan estetiikkaa vaalivana järjestelmänä. Maija Blåfieldin Fantastic -teoksessa pohjoiskorealaiset pakolaiset kertovat salaa katsomistaan länsimaisista elokuvista. 

Tuettujen teosten joukossa on useita Euroopan talouskriisiä ja työttömyyttä sivuavia aiheita. Jaakko Pallasvuon Reverse Engineering kertoo nuorten aikuisten elämästä talouskriisin jälkeisessä EU:ssa. Tero Nauhan Life in Bytom sijoittuu puolalaiseen kaivoskaupunkiin, josta työpaikat ovat kadonneet.

Teosten aihepiirien lisäksi myös itse teokset liikkuvat maantieteellisten rajojen yli. Esimerkiksi Henna Riikka Halosen Modern ruins -videoteoksen fiktiiviset tapahtumat sijoittuvat Etelä-Koreaan ja Suomeen, ja kyseinen teos nähdään Sydneyn biennaalissa vuonna 2014. Laura Horelli pohtii Kirjeitä äidille -teoksessa monikulttuurisia sukujuuriaan. Teos on esillä Norjassa järjestettävässä, pohjoismaisen taiteen Momentum-biennaalissa.

Tuotantoneuvoja Elena Näsäsen mukaan AVEKin tukema suomalainen mediataide on erittäin kansainvälistä: taiteilijat tekevät ja esittävät teoksia myös Euroopan ulkopuolella, ja teosten taso on todella korkea. ”Suomalaiselle taiteelle olisi varmasti kysyntää vielä nykyistäkin enemmän, mikäli tieto uusista teoksista ja tekijöistä saavuttaisi nykyistä paremmin kansainväliset toimijat. Edelleen kaivataan mittavaa panostusta verkottumiseen sekä tiedotus- ja levitystoiminnan tukemiseen."

Toimikauden tuet yhteensä 2,8 miljoonaa euroa

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK jakoi toimikaudellaan 2012−2013 erilaisina tukina kokonaisuudessaan lähes 2,8 miljoonaa euroa.

AVEKin jakamasta kokonaissummasta lyhyt- ja dokumenttielokuvien tuotantotukea oli 604 400 euroa. Tv-sarjojen käsikirjoittamiseen myönnettiin 25 000 euroa. Mediataiteen tukea jaettiin 182 350 euroa. Lisäksi AVEK on myöntänyt tekijöiden täydennyskoulutukseen 86 796 euroa, kulttuurivientiin 82 938 euroa sekä av-alan festivaalien ja tapahtumien järjestämiseen 82 200 euroa.

Hyvitysmaksuvarojen lisäksi AVEK myöntää opetus- ja kulttuuriministeriön DigiDemo- ja CreaDemo-määrärahoista tukea kulttuuristen sisältöjen ja kulttuuriyrittäjyyden kehittämiseen. Toimikaudella 2012‒2013 DigiDemo-rahaa jaettiin 775 500 euroa. CreaDemo-määräraha oli jaossa kolmatta kertaa. Tukea myönnettiin 935 877 euroa. CreaDemo-tukisumma sisältää myös CreMA-tuen, jonka osuus kokonaissummasta oli 204 000 euroa.

AVEKin toimikausi on heinäkuun alusta seuraavan kesäkuun loppuun. Tarkemmat tiedot toimikauden 2012–2013 päätöksistä AVEKin verkkosivuilta: www.kopiosto.fi/avek

Lisätietoja antavat:

Tuotantoneuvoja Elena Näsänen, elana.nasanen(a)avek.kopiosto.fi, 09 4315 2356

Pääsihteeri Juha Samola, juha.samola(a)avek.kopiosto.fi, 09 4315 2351

Tekijänoikeusjärjestö Kopioston yhteydessä toimiva Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria. Varat ovat pääasiassa peräisin hyvitysmaksusta, jota peritään muun muassa dvd-levyistä ja digitaalisista videotallentimista. AVEK myöntää tukea elokuvan eri lajityyppien kehittelyyn ja kulttuurivientiin, audiovisuaalisen alan tekijöiden jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä festivaalien ja tapahtumien järjestämiseen. Lisäksi AVEK myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon. Opetus- ja kulttuuriministeriön DigiDemo- ja CreaDemo-määrärahoista tukea myönnetään kulttuuristen sisältöjen ja kulttuuriyrittäjyyden kehittämiseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs