Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Yle esittää Opi ja elä -videot

Kansanvalistusseura

Yle esittää Opi ja elä -videot

Tiedote.
Julkaistu: 19.01.2015 klo 16:00
Julkaisija: Kansanvalistusseura

Kansanvalistusseuran tuottamat Opi ja elä -videotarinat näytetään helmi-maaliskuussa Ylen TV1-kanavalla. Kuusi inserttiä esitetään peräkkäisinä keskiviikkoina alkuillan prime time -aikaan.

Videot kuvaavat suomalaista koulutusjärjestelmää opettajien koulutuksessa oppimisympäristöissä ja aikuiskoulutuksessa. Äänessä ovat oppijat ja opettajat.

Viiden minuutin mittaiset tarinat on tarkoitettu koulutukseen, keskustelun herättelijöiksi, koulutusvientiin tai vaikkapa vanhempainiltaan. Ne tuotettiin yhdessä Opetushallituksen kanssa.

Sivistystehtävä velvoittaa

Mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen kuuluu Ylen lailla määriteltyihin tehtäviin.

– Näyttää siltä, että Yle ottaa tehtävänsä todesta, sanoo videotuotantoa koordinoinut Kansanvalistusseuran toiminnanjohtaja Tapio Kujala.

Yle näyttää Opi ja elä -videot TV1-kanavalla keskiviikkoisin 4. helmikuuta lähtien kello 19.53. Ne voi myös katsoa Kansanvalistusseuran Vimeo-kanavalla.

Tutustu videotarinoihin

  • 4. helmikuuta: Espoolaisesta biologian ja maantiedon opettajasta Teemu Lämsästä ei pitänyt tulla opettaja, mutta tuli kumminkin. Ammatissaan hän haluaa vaikuttaa nuorten elämään.
  • 11. helmikuuta: Ysiluokkalainen Tuulia Pihl osallistuu koulunsa teknologian teemaviikkoon ja harjoittelee demokratiaa oppilasparlamentissa.
  • 18. helmikuuta: Opettajaksi opiskelevia ohjaava Leena Tuominen kertoo, mitä kaikkea työssä vaaditaan ja mikä on tärkeää luokkatilanteessa.
  • 25. helmikuuta: Luokanopettaja Maija Rintola haluaa tarjota oppilailleen myönteisen koulukokemuksen. Hänestä on tärkeää, että jokainen tulee kouluun mielellään ja ymmärtää oppimisen merkityksen.
  • 4. maaliskuuta: Eeva Aaltonen on aina harrastanut käsitöitä. Hän on opiskellut monia tekniikoita, mutta haluaa yhä oppia uusia taitoja.
  • 11. maaliskuuta: Seija Pehu innostui eläkkeelle jäätyään opiskelusta ikä-ihmisten yliopistossa. Se muutti hänen elämänsä.

Lisätiedot: toiminnanjohtaja Tapio Kujala, tapio.kujala@kvs.fi, 0400 436 690

KANSANVALISTUSSEURA – Tilaa sivistykselle. Rakennamme oppivan elämäntavan yhteiskuntaa. Julkaisemme, koulutamme ja vaikutamme, Suomessa ja maailmalla.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs