Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Yksinäisyyttä pitää torjua ennalta

Kansanvalistusseura

Yksinäisyyttä pitää torjua ennalta

Tiedote.
Julkaistu: 19.12.2014 klo 09:45
Julkaisija: Kansanvalistusseura

Ihminen kaipaa toisia eläessään, ei hautajaisissaan, muistuttaa kansalaistoiminnan johtaja Henrietta Grönlund HelsinkiMissiosta. Riittävätkö yhteiskunnan voimavarat yksinäisyyden torjumiseen?

Joka viikko Helsingissä haudataan vainaja, jonka siunaustilaisuuteen ei tule yhtään saattajaa.

– Sitten he vain katoavat. Ihmisestä ei jää mitään jälkeä, ei edes nimeä, sillä valtio ei kustanna nimikylttiä muistokivelle, kertoo yksin haudattavien siunaustilaisuuksista näyttelyn tehnyt valokuvaaja Trond Trosdahl.

Souli-verkkomedian juttu näyttelystä liikutti lukijoita ja herätti heissä halun toimia. Yksi on valmis vapaaehtoiseksi siunaustilaisuuksiin, toinen keräämään rahaa haudattavien nimikyltteihin.

– Tämä ei ole tarina kuolemasta vaan yksinäisyydestä, Trosdahl kuitenkin huomauttaa.

Yksinäisyys on yhteisön asia

Yksinäisyys on ilmiö, joka korostuu kaupungeissa.

– Kaupunkiin on helppo hukkua ja unohtua. Riski on korkeampi niillä, joilla muutenkin menee huonosti, sekä yli 85-vuotiailla, Henrietta Grönlund sanoo.

Hänen mukaansa yksinäisyys ei ole ihmisen omalla vastuulla vaan se on ennen kaikkea yhteisön ja yhteiskunnan asia. Siihen pitäisi puuttua jo varhain koulussa, sillä yksinäisyydestä kärsivien lasten ja nuorten riski eristäytyä kasvaa iän myötä.

– Yksinäisyys aiheuttaa valtavaa inhimillistä kärsimystä ja sairastuttaa eli on siinä mielessä myös taloudellinen kysymys. Onneksi asia on esillä julkisuudessa ja näkyy jo lobbauksen ansiosta puolueohjelmissa.

Lukijat kommentoivat aihetta

"Vainaja ei ole enää suremassa, jos kukaan ei tule saattamaan. Suru on meillä, jotka tiedämme että näin tapahtuu. Jos on yksin eläessään, on yksin kuollessaankin.” − Telle

”Liikenisikö meiltä joskus vilpitön hymy ja ystävällinen sana näille ihmisille? Entä jos kohtelisimme heitä tasavertaisina ihmisinä eikä yhteiskunnan pohjasakkana. Tässäpä meille haastetta ja oiva oppimisen paikka.” − Päivi Joenmies

"Miksi kaupunki tai kunta ei kustanna yksin siunattavalle nimilaattaa. Kun näitä ihmisiä löytyy liiankin paljon niin olisi se edes kohtuullista haudalle nimensä saada. Ei laatan marmoria tai vuolukiveä tarvitse olla.” − Saku

Lue jutut Soulista:

Souli – sivistystä sielulle!

Souli on verkkomedia sille, jota kiinnostaa oppiminen työn tai harrastuksen vuoksi. Päivittäin uudistuvan, maksuttoman median kustantaa Kansanvalistusseura. Seuraa Soulia

Lisätiedot: päätoimittaja Tapio Kujala, tapio.kujala@kvs.fi, 0400 436 690

KANSANVALISTUSSEURA – Tilaa sivistykselle. Rakennamme oppivan elämäntavan yhteiskuntaa. Julkaisemme, koulutamme ja vaikutamme, Suomessa ja maailmalla.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs