Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Väitös: Suomalaisen opettajankoulutuksen akateemisuus on kapea-alaista

Oulun yliopisto

Väitös: Suomalaisen opettajankoulutuksen akateemisuus on kapea-alaista

Tiedote.
Julkaistu: 16.11.2015 klo 12:58
Julkaisija: Oulun yliopisto

Suomalainen opettajankoulutus on profiloitunut akateemiseksi, tieteelliseksi, tutkimusperustaiseksi maisteritason koulutukseksi. Väitöskirjan mukaan opettajankoulutuksen nykyinen akateeminen ulottuvuus, jonka juuret ulottuvat 1970-luvun koulutusuudistuksiin, uhkaa kuitenkin jäädä kapea-alaiseksi. Tieteellisesti ja tutkimuksellisesti laaja-alaisempi opetussuunnitelma tarjoaisi tuleville opettajille monipuolisempia välineitä kasvatusta koskevien kysymysten pohtimiseen, koulun kehittämiseen sekä oppilaiden kohtaamiseen. Teoreettisesti vahvempi opetussuunnitelma avaisi enemmän mahdollisuuksia nähdä ja toimia toisin opettajan työssä.

Tutkimusperustainen opettajankoulutus painottaa nimensä mukaisesti tutkimuksen ja tutkivaksi opettajaksi kehittymisen tärkeyttä. Väitöskirjan tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että tutkimuksen ja tutkijuuden merkitykset ovat nykymuodoissaan yksipuolisia. Toisaalta painotetaan tutkimusmetodologista osaamista ja toisaalta opettajan tutkivaa asennetta esimerkiksi uteliaisuuden ja reflektion muodoissa. Kumpikin näistä historiallisesti muotoutuneista painotuksista tarjoaa heikosti filosofisia tai yhteiskuntateoreettisia välineitä koulun historiallisen, poliittisen ja kulttuurisen kontekstin ymmärtämiseen. Väitöskirjatutkimus peräänkuuluttaa suomalaisen tutkimusperustaisen opettajankoulutuksen tarvetta uudelleen arvioida sen suhdetta tieteellisyyteen ja akateemiseen tietoon.

Väitöskirjan aineistona oli tieteellisiä julkaisuja suomalaisesta akateemisesta opettajankoulutuksesta 1960-luvulta 2010-luvulle. Tutkimuksessa analysoitiin diskursseja eli ajattelu- ja puhetapoja, joiden kautta tutkimus ja opettajuus nivoutuvat toisiinsa tutkimusperustaisessa opettajankoulutuksessa. Akateemisesta, tutkimusperustaisesta opettajankoulutuksesta on tullut Suomessa kyseenalaistamaton itsestäänselvyys. Tutkimuksen tavoitteena oli tehdä näkyväksi tutkimusperustaisen opettajankoulutuksen suomalaista erityisyyttä ja historiaa sekä tarjota uusia näkökulmia opettajankoulutuksen opetussuunnitelman kehittämiselle.

- - -

Kasvatustieteen maisteri Johanna Sitomaniemi-San väittelee Oulun yliopistossa 20.11.2015. Kasvatustieteen alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Fabricating the teacher as researcher: A genealogy of academic teacher education in Finland (Tutkivan opettajan tuottaminen: Akateemisen opettajankoulutuksen genealogia Suomessa). Vastaväittäjänä toimii professori Paola Valero Aalborgin yliopistosta Tanskasta ja kustoksena professori Rauni Räsänen. Väitöstilaisuus alkaa Linnanmaalla Kaljusensalissa (KTK112) kello 12.

- - -

Oppiarvo ja nimi:
Kasvatustieteen maisteri Johanna Sitomaniemi-San

Syntymäaika ja -paikka:
1979 Hongkong

Yo-tutkintovuosi ja koulu:
1998, Kotkan Lyseon lukio

Nykyinen työpaikka:
Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta
0294 480 000

Tiedekunta ja laitos:
Kasvatustieteiden tiedekunta, kasvatustiede
0294 480 000

Väittelijän yhteystiedot:
050 359 9600
johanna.san@oulu.fi

Väitöskirjan www-osoite: http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-0993-7

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs