Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » TAMKille KNX AWARD Finland 2014 -palkinto arvokkaasta työstä väylätekniikan parissa

Tampereen ammattikorkeakoulu

TAMKille KNX AWARD Finland 2014 -palkinto arvokkaasta työstä väylätekniikan parissa

Tiedote.
Julkaistu: 11.02.2014 klo 09:27
Julkaisija: Tampereen ammattikorkeakoulu

Tampereen ammattikorkeakoululle myönnettiin KNX AWARD Finland 2014 -palkinto Jyväskylän Sähkö, Tele ja AV -messuilla 5.2.2014 arvokkaasta työstä KNX koulutusryhmän jäsenenä, KNX tekniikan edistämisestä sekä koulutusaineiston kehittämisestä ja luomisesta.

TAMKin lehtori Veijo Piikkilä on Suomessa KNX koulutuksen uranuurtajia. Hänen tekemäänsä koulutusaineistoa käytetään tällä hetkellä 28 oppilaitoksessa. TAMK on toiminut keskeisenä KNX-koulutuspaikkana jo n. 10 vuoden ajan ja ollut keskeinen toimija KNX-koulutuksen kehittäjänä. Edellisen kerran TAMKin KNX-koulutus sai kansainvälisen KNX AWARD -palkinnon v. 2012 Frankfurtin Light&Building -messuilla. KNX on kiinteistössä käytettävä väylätekniikka, jota käytetään kiinteistöjen ohjaus- ja hallintajärjestelmissä. Kiinteistöjen hallintajärjestelmät ovat tuomassa paljon uusia mahdollisuuksia, toimintoja ja "älyä" rakennuksiin. Rakennusten energiatehokkuuden parantamisessa hallintajärjestelmät tulevat yhä keskeisempään rooliin mentäessä kohti EU-direktiivienkin mukaisia lähes nollaenergiarakennuksia (nZEB-rakennuksia).

Lisätietoa koulutuspäällikkö Pirkko Harsia,  pirkko.harsia@tamk.fi, p. 050 555 3111

Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) profiloituu monialaisena ja kansainvälisenä ammattikorkeakouluna, joka keskittyy toiminnoissaan – koulutuksessa ja TKI-toiminnassa – hyvinvoinnin ja terveyden, talouden ja tuotannon sekä oppimisen ja luovuuden edistämiseen. Työelämäkorkeakouluna TAMKin vaikutus näkyy erityisesti Pirkanmaalla. TAMK on yksi Suomen suurimmista ja vetovoimaisimmista ammattikorkeakouluista. Se tarjoaa koulutusta yli 10 000 opiskelijalle seitsemällä koulutusalalla. Päätoimista henkilökuntaa on reilut 800. TAMK toimii Tampereen lisäksi Ikaalisissa, Mänttä-Vilppulassa ja Virroilla. www.tamk.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs