Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Tahdon kertoa -näyttely − Matka kohti omaa kuvataiteellista itseilmaisua

Satakunnan ammattikorkeakoulu

Tahdon kertoa -näyttely − Matka kohti omaa kuvataiteellista itseilmaisua

Tiedote.
Julkaistu: 25.02.2015 klo 09:17
Julkaisija: Satakunnan ammattikorkeakoulu

Ulvilan kaupunginkirjastossa avautuu lauantaina 28.2.2015 Tahdon kertoa -näyttely. Se on vuonna 2012 Satakunnan ammattikorkeakoulussa (SAMK) opiskelunsa aloittaneiden sosionomi (AMK) -opiskelijoiden lopputyönäyttely, jonka on kuratoinut kuvataiteilija ja kuvataideterapiaopiskelija Reetta Partanen. Opiskelijoilla on ollut kuvataideterapia vaihtoehtoisina ammattiopintoina.

Matka kohti kuvataideterapiaa on usealle opiskelijalle ollut myös matka kohti omaa kuvataiteellista itseilmaisua.

− Kolme vuotta on opettanut ainakin sen, että taideteos kertoo tekijälleen aina jotain. Teos voi kuiskailla, huutaa, jokeltaa, nauraa, itkeä, kätkeä ja paljastaa. Se voi alkaa kertoa tarinaansa myös toiselle ihmiselle, joka hiljentyy kuuntelemaan, kertoo Reetta Partanen.

Näyttelyn taideteokset ovatkin esimerkiksi kuvausta kuvataideterapiasta tai työstä sosiaalialalla sekä elämästä useine eri sävyineen ja muotoineen.

Opiskelun eräs tavoite on ollut syventää ajattelua sekä oman ammatti-identiteetin kehittymistä tuottamalla itse kuvataidetta. Vaihtoehtoisten kuvataideterapia-ammattiopintojen sisällöt on laadittu niin, että opiskelijoiden itsetuntemus ja luovuus lisääntyvät sekä herkkyys yksilöiden välisissä suhteissa kasvaa. Kuvan tekemisen avulla opiskelija oppii arvioimaan itseään vahvistaen omia voimavarojaan kuvataideterapeuttisessa työssään.

SAMKissa on järjestetty kuvataideterapiaopintoja jo vuodesta 1995 alkaen erilaisissa muodoissa.

Neljän viikon ajan vieraiden on mahdollisuus nähdä ja kokea maalauksia, veistoksia ja piirroksia, jotka opiskelijat ovat tehneet kuvataideterapiaopiskeluidensa aikana. Tahdon kertoa -näyttely on avoinna 28.2.–27.3.2015 tiistaista torstaihin klo 10–19, perjantaina klo 10–16 ja lauantaina klo 11–17. Näyttelyn avajaiset ovat lauantaina 28.2.2015 klo 12–14, opiskelijat voivat antaa haastatteluja myös ennen tätä (alkaen kello 11) tai perjantaina 27.2.2015 klo 10–16. Sisäänpääsy on ilmainen.

Ulvilan pääkirjasto
Koulukuja 2
28400 Ulvila

Tiedustelut ja yhteydenotot

Opiskelijoiden edustajat:
Reetta Partanen 045 116 1623 / reetta.partanen@gmail.com
Niina Mäki 050 360 0637 / makiniina@gmail.com

Opettaja:
Päivi-Maria Hautala 044 710 3114 / paivi-maria.hautala@samk.fi

Liitteenä olevat teoskuvat:
Vapaa. Niina Mäki. Sekatekniikka. 2014.
Pyyteetön rakkaus. Mari Santala. Peitevärit. 2012.

Liitetiedostot

Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) on noin 6000 opiskelijan ja 450 asiantuntijan monialainen, kansainvälisesti suuntautunut korkeakoulu. Kampukset ovat Porissa, Raumalla, Huittisissa ja Kankaanpäässä. SAMKissa voi suorittaa AMK-tutkintoja ja ylempiä AMK-tutkintoja kuudella eri osaamisalueella: hyvinvointi, terveys, palveluliiketoiminta, logistiikka ja meriteknologia, energia ja rakentaminen sekä informaatioteknologia.

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta kuuluu olennaisena osana kaikkiin tutkintoihin. Tulevaisuuden energiaratkaisut, terveys- ja hyvinvointiosaaminen, innovatiiviset palvelut, meriosaaminen sekä korkeakouluyrittäjyys ovat painopistealueita.

Kuvia SAMKista (vapaa käyttöoikeus). Kotisivut samk.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs