Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Suomen ensimmäisessä nuorten TEDx-tapahtumassa 11 esiintyjää

Suomen Lukiolaisten Liitto

Suomen ensimmäisessä nuorten TEDx-tapahtumassa 11 esiintyjää

Tiedote.
Julkaistu: 30.09.2014 klo 13:47
Julkaisija: Suomen Lukiolaisten Liitto

Suomen ensimmäinen TEDxYouth järjestetään perjantaina 3.10. Helsingissä. Noin 16–20-vuotiaille nuorille suunnatussa puhetapahtumassa esiintyy muutoksentekijöitä monipuolisesti eri aloilta.

"TED-konseptin ideana on levittää jakamisen arvoisia ajatuksia. Valitsimme kohderyhmäksi nuoret ja teemaksi erilaiset tavat muuttaa maailmaa, sillä haluamme tarjota uusia näkökulmia siihen elämänvaiheeseen, jossa useimmat tekevät päätöksiä esimerkiksi tulevasta opiskelualasta. Aiheet myös vaihtelevat totutuista, esimerkiksi poliitikko puhuu epäonnistumisesta ja aivotutkija arvoista", kertoo Niilo Ikonen, yksi tapahtuman järjestäjistä.

TEDxYouth@Kampissa esiintyvät muun muassa koodari, tutkija, taiteilija, radiopersoona, muusikko ja poliitikko. Puhujien henkilöllisyys pidetään yllätyksenä loppuun asti, kuten TEDxin perinteisiin kuuluu. Tapahtuman juontaa toimittaja Maria Pettersson.

Helsingin Bio Rexissä järjestettävää tapahtumaa voi seurata myös suorana netissä.

"Oppilaskunnat ovat järjestäneet kouluissa TEDxYouth-studioita, joissa seurataan tapahtuman live-striimiä", vinkkaa Ikonen.

Toimittajat ovat tervetulleita seuraamaan tapahtumaa paikan päälle.

 

Lisätiedot:

Niilo Ikonen, puh. 040 517 4241

 

http://tedxkamppi.com

https://twitter.com/TEDxYouthKamppi

https://www.facebook.com/tedxyouthkamppi

 

Liitetiedostot

"TEDxYouth@Kamppi järjestetään Helsingin Bio Rex Lasipalatsilla perjantaina 3.10.2014 klo 12-16.

TEDx on vapaaehtoisvoimin järjestettävä tapahtuma, joka perustuu kansainväliseen TED-konseptiin (Technology, Entertainment, Design). TEDxYouth on suunnattu nuorille ja sen puheenvuoroissa keskitytään erityisesti nuoria kiinnostaviin teemoihin.

Tapahtuman järjestämistä tukevat muun muassa Pääkaupunkiseudun Partiolaiset, Suomen Lukiolaisten Liitto, Metropolia-ammattikorkeakoulu, Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto."

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs