Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » SAMOK ja SYL tyrmäävät ajatuksen korkeakoulujen hätäisestä yhdistämisestä

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry

SAMOK ja SYL tyrmäävät ajatuksen korkeakoulujen hätäisestä yhdistämisestä

Julkaistu: 30.01.2015 klo 11:48
Julkaisija: Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry

Kannanotto 30.1.2015

Opiskelijaliitot tyrmäävät ajatuksen korkeakoulujen hätäisestä yhdistämisestä. Kiireinen selvitystyö ei käy laatuun! #koulutus #osaaminen #laatu

Suomen opiskelijakuntien liitto - SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat harmistuneita  tutkimus- ja innovaationeuvoston raportin pohjalta tehdyistä esityksistä. Vaikuttaa siltä, että raportin ja esityksien lähtökohtana on leikkaaminen, ei korkeakoulujärjestelmän laadun parantaminen. On varsin selvää, että ainoastaan säästämällä ei voida luoda laatua. Koko korkeakoulujärjestelmän uudelleen rakentaminen säästöt eikä osaaminen kärkenä on järjenvastaista.

Korkeakoulujärjestelmä on ollut koko hallituskauden ajan jatkuvassa muutoksessa ja rakenteelliset muutokset ovat olleet erittäin suuria. Korkeakoululakien uudistusprosessit ovat olleet pitkiä, joten muutamassa kuukaudessa tuskin pystytään tuottamaan laadukas pohja korkeakoulujärjestelmän merkittävälle kehittämiselle.

“Ammattikorkeakoululain uudistuksen muste on hädin tuskin kuivunut. Nyt pitäisi odottaa uudistuksien vaikutuksia ennen seuraavaan selvitykseen lähtemistä”, painottaa SAMOKin puheenjohtaja Joonas Peltonen.

Korkeakouluopiskelijoiden liittojen mielestä suomalaisten osaamistasoa on kannattavaa nostaa nimenomaan korkeakoulujen rohkeammalla profiloitumisella, laajemmalla yhteistyöllä korkeakoulusektorien sisällä ja niiden yli, sekä yhteistyöllä elinkeinoelämän kanssa, ei säästämällä. Eduskuntavaalien alla opiskelijajärjestöt odottavatkin ehdotuksia koulutukseen panostamisesta.

“Korkeakoulujärjestelmää tulee kehittää osaamisen ja laadun ehdoilla. Pelkästään seinien ja prosessien uudelleen miettiminen vie resursseja ja huomiota tältä”, Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtaja Jari Järvenpää jyrähtää.

Helsingin Sanomat uutisoi 30.1.2015 tutkimus- ja innovaationeuvoston tekemästä raportista “Uudistava Suomi: tutkimus- ja innovaatiopolitiikan suunta 2015–2020”, jossa ehdotetaan isoja muutoksia ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen toimintaan, ohjaukseen ja rakenteisiin. Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru aikoo selvityttää raportin pohjalta korkeakoulusektorien yhdistämistä.

Lisätietoja:

Joonas Peltonen, SAMOKin puheenjohtaja, p. 050 389 1000

Jari Järvenpää, SYL:n puheenjohtaja, p. 044 906 5007

Linkki uutiseen: http://www.hs.fi/kotimaa/a1422510863153

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry on opiskelijajärjestö, joka edustaa noin 135 000 perus- ja jatkotutkinto-opiskelijaa.

SYL valvoo opiskelijan etua valtakunnan tasolla opiskelijaa koskevissa asioissa. SYL:n ydinosaamisalueita ovat koulutuspolitiikka, sosiaalipolitiikka ja kansainväliset asiat. Lisäksi SYL:ssä paneudutaan työelämään, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen, ympäristöön ja kehitysyhteistyöhön liittyviin kysymyksiin.

www.syl.fi
www.facebook.com/SYL.FIN

www.twitter.com/SYL_FIN

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs