Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Pohjolan aikuiskouluttajat vahvistavat asemaansa Euroopassa

Kansanvalistusseura

Pohjolan aikuiskouluttajat vahvistavat asemaansa Euroopassa

Tiedote.
Julkaistu: 24.06.2015 klo 09:00
Julkaisija: Kansanvalistusseura

Kansanvalistusseuran toiminnanjohtaja, yhteiskuntatieteiden tohtori Tapio Kujala on valittu toiselle kaksivuotiskaudelle Euroopan aikuiskasvatusliiton (EAEA) hallitukseen. Valinta turvaa pohjoismaisen aikuiskasvatuksen näkyvyyden Euroopassa.

Hallituksen jäsenenä Kujala aikoo tehdä työtä sen puolesta, että EAEA on tulevaisuudessa nykyistä vahvempi edunvalvoja, kumppani ja viestijä.

Aikuiskoulutuksen edellytyksiä täytyy hänen mukaansa tukea talouskriisissä.
— Poliittiset päättäjät on saatava vakuuttumaan siitä, että aikuiskoulutus on yksi avainratkaisu kasvuun, työllisyyteen ja hyvinvointiin, Kujala sanoo.

EAEA on kansalaisjärjestö, johon kuuluu yli 120 jäsenorganisaatiota noin 40 Euroopan maasta. Sen päätehtäviä ovat elinikäisen oppimisen periaatteen vaaliminen Euroopassa ja aikuiskoulutuksen edunvalvonta Euroopan unionissa.

— Edunvalvonnan kehittäminen on edelleen tärkeintä. Tavoitteena on vaikuttaa samanaikaisesti kansallisella ja eurooppalaisella tasolla, jolloin tuemme jäsenjärjestöjä aikuiskoulutuksen kehittämisessä, Kujala kertoo.

Hän pitää tarpeellisena myös koulutuksen mahdollisuuksien aktiivista edistämistä digitalisaatiossa – se ei ole ainoastaan yritysten ja pelifirmojen toimintakenttä.

Kansanvalistusseura on tunnettu kansainvälisestä yhteistyöstään aikuiskasvatuksen alalla. Se hoitaa EAEA-järjestön tiedotusta, julkaisee Lifelong Learning in Europe – LLinE -verkkolehteä ja vetää kansainvälisiä hankkeita.

EAEA-järjestön hallituksen muodostavat puheenjohtaja ja 11 jäsentä. Mukana on yhteensä 12 kansallisuutta. Tapio Kujalan lisäksi hallitukseen valittiin kaksi muuta pohjoismaalaista: puheenjohtajana jatkaa tanskalainen Per Paludan Hansen ja hallituksen jäseneksi nousi ruotsalainen Kent Johansson. EAEA äänesti uudesta hallituksestaan Portugalin Portossa 23. kesäkuuta.

Lisätiedot: EAEA-tiedottaja Aura Vuorenrinne, 040-511 2475.

KANSANVALISTUSSEURA – Tilaa sivistykselle. Rakennamme oppivan elämäntavan yhteiskuntaa. Julkaisemme, koulutamme ja vaikutamme, Suomessa ja maailmalla.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs