Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Oulun ammattikorkeakoululle toimilupa

Oulun ammattikorkeakoulu

Oulun ammattikorkeakoululle toimilupa

Tiedote.
Julkaistu: 12.12.2013 klo 13:52
Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu

Sivistyspoliittinen ministeriövaliokunta on myöntänyt tänään toimiluvan Oulun ammattikorkeakoulu Oy:lle (Oamk). Ammattikorkeakoulujen nykyisten toimilupien voimassaolo päättyy vuoden vaihteessa.

Uusien toimilupien myöntämisessä korostuvat koulutustarpeen lisäksi toiminnan laatuun, vaikuttavuuteen ja tehokkuuteen liittyvät näkökohdat. Toimiluvissa on määritelty, mitä tutkintoja ja tutkintonimikkeitä kukin ammattikorkeakoulu antaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei enää jatkossa päätä ammattikorkeakoulujen koulutusohjelmista.

Toimilupapäätökset liittyvät ammattikorkeakoulu-uudistukseen, jolla pyritään vauhdittamaan ammattikorkeakoulujen rakenteellista uudistamista sekä parantamaan toiminnan laatua ja vaikuttavuutta.

Oulun ammattikorkeakoulu on uusinut strategiansa. Korkeakouluopetus perustuu työelämän kehittämisen ja kansainvälistymisen vaatimuksiin, tutkimukseen sekä taiteellisiin ja sivistyksellisiin lähtökohtiin. Ammattikorkeakoulun soveltava tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyö sekä yritystoiminnan kehittäminen palvelevat ja tukevat opetuksen lisäksi koko pohjoisen Suomen kehitystä ja uudistavat sen elinkeino- ja työelämää. Oamkin toiminta tukee korkeakouluyhteisön ja erityisesti opiskelijoiden valmiuksia toimia kansainvälisissä tehtävissä.

 Strategiassa todetaan, että Oulun ammattikorkeakoulu


 * palvelee alueen työ- ja elinkeinoelämän sekä kulttuurin tarpeita sekä
 * vastaa Pohjois-Suomen ammattikorkeakoulutuksen monimuotoisuudesta.

Oulun innovaatioallianssissa tehtävä strateginen yhteistyö palvelee koko Pohjois-Suomen elinkeino- ja työelämää. Oamk toimii aktiivisesti verkostoyhteistyössä muiden koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden kanssa.

Alueen elinvoimaisuuden takaamiseksi toiminta on sopeutettava muuttuneisiin olosuhteisiin. Tässä työssä ennakoinnin merkitys korostuu. Toiminta-alueen laajuus edellyttää kattavaa koulutustarjontaa ja opetusmenetelmiä, jotka mahdollistavat koulutuksen saavutettavuuden pitkien välimatkojen toimintaympäristössä. Oamk vastaa osaltaan Pohjois-Suomen koulutuksen huoltovarmuudesta monilla koulutusaloilla.

Oamk toteuttaa toiminta-alueen yhteisesti linjattuja kehitystavoitteita osana kansainvälisesti korkeatasoista alueellista innovaatiokeskittymää erityisesti seuraavilla painoaloilla:

  •   Tulevaisuuden terveys ja hyvinvointi
  •   Energia, luonnonvarat ja ympäristö.

 

Painoalojen lisäksi koko korkeakouluyhteisön yhteisiä teemoja ovat:

  • älykäs oppiminen
  • innovatiiviset tuotteet ja palvelut sekä
  • yrittäjyys ja uusi liiketoiminta.

Ammattikorkeakoulujen ylläpitäjille myönnettävän perusrahoituksen määräytymisperusteet on uudistettu. Korkeakoulukohtainen rahoitus määräytyy jatkossa tuloksellisuuden perusteella, eli pääasiassa suoritettujen tutkintojen ja opintoprosessien laadun, tehokkuuden, työllistymisen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteella. Oamk on parantanut tuloksellisuuden kahta rahoituksen kannalta merkittävintä kriteeriä huomattavasti viime aikoina: vuosittainen tutkintomäärä on noussut yli 25% vuodesta 2010, samoin opintojen edistyminen on kehittynyt parhaiten Suomen ammattikorkeakouluista.

Rehtori Jouko Paaso iloitsee saadusta toimiluvasta. Hän toteaa suurimmaksi lähiajan haasteeksi talouden tasapainottamisen. Taloushaaste johtuu ammattikorkeakoulujen rahoitusleikkauksesta, joka Oamkin osalta on noin 12 % vuosien 2012 ja 2015 välillä.

Lisätietoja antaa rehtori Jouko Paaso, 044 556 8200

 

Oulun ammattikorkeakoulusta (Oamk) valmistuu aitoja ja osaavia ammattilaisia työelämän tarpeisiin. Meillä on noin 9 000 opiskelijaa ja 800 työntekijää. Toimimme Oulussa, Oulaisissa ja Raahessa. Lisäksi projektiluonteista toimintaa on useilla paikkakunnilla Pohjois-Suomessa.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs