Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Oulun ammattikorkeakoulu palkitsi gaalassaan alumnin ja sidosryhmän

Oulun ammattikorkeakoulu

Oulun ammattikorkeakoulu palkitsi gaalassaan alumnin ja sidosryhmän

Tiedote.
Julkaistu: 14.09.2015 klo 09:21
Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu

Oulun ammattikorkeakoulu juhli sidosryhmiensä kanssa perjantaina 11. syyskuuta Oamk-gaalassa. Gaalassa palkittiin vuoden alumni ja vuoden sidosryhmä. Viikkoa aikaisemmin Oamkin avajaisissa palkittiin vuoden julkaisu, opinnäytetyö, opettaja, opiskelija sekä oamkilainen.

Rehtori Jouko Paaso totesi puheessaan muun muassa, että Oamkin elokuun alusta lähtien uudistuneelta organisaatiolta odotetaan paljon ja että uusi ammattikorkeakoululaki on jo nyt parantanut opiskelijoiden ja henkilökunnan vuorovaikutusta. Oamkilla menee vahvasti myös tuloksellisesti.

Oamk-gaalassa juhli yhteensä noin pari sataa kutsuvierasta. Liitteenä rehtorin gaalapuhe.

 

Palkitut:

Vuoden sidosryhmä

PrintoCent
Painettavan tekniikan kehittämiseen vahvasti liittyvä yhteisö on toiminut esimerkillisesti yhteisten hankkeiden valmistelemisessa ja toteuttamisessa. Vuosia jatkunut toiminta on hyvä esimerkki toimivasta yhteistyöstä tutkimuslaitosten kesken. Yhteisöön kuuluvat Oulun ammattikorkeakoulun lisäksi VTT, Oulun yliopisto, BusinessOulu ja lukuisia yrityksiä. Yhteistyön tuloksia on hyödynnetty koulutuksen kehittämisessä ja uuden liiketoiminnan edistämisessä.

Vuoden alumni

Asmo Saloranta
Asmo Saloranta on reilu, toiset huomioonottava, hyvin positiivinen ja energinen sekä todellinen yrittäjä eli sitkeä ja periksiantamaton tyyppi, joka on omalla toiminnallaan luonut Oulun talousalueelle yritysverkostoa ja siten synnyttänyt uusia työpaikkoja. Hän tekee yhteistyötä Oamkin kanssa muun muassa opinnäytetöiden toimeksiantojen kautta ja on tuonut Oamkille runsaasti näkyvyyttä sekä opintojensa jälkeen että jo niiden aikana.

 

Lisäksi avajaisissa 4. syyskuuta palkittiin:

Vuoden julkaisu

Vuoden julkaisu on Jouni Juntusen ePooki-artikkeli Oppimisen tulevaisuus – digitaaliset oppijat muuttuvassa työelämässä. Artikkelissa pohditaan työelämän muutosta: tulevaisuuden ammattilaisilta odotetaan luovuutta ja ongelmaratkaisu- ja yhteistyökykyä sisältöjen muistamisen ja osaamisen sijaan. Kehittyvät teknologiat muuttavat oppimistyylejä – pysyykö ammattikorkeakouluopetus mukana? Artikkelissa korostuvat positiivinen sävy, aiheen ajankohtaisuus Oamkissa ja onnistunut visualisointi: videot ja kuvat tukevat artikkelin sanomaa.

Vuoden amk-tutkinnon opinnäytetyö

Vuoden ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö on Karoliina Ahon, Sirpa Heiskarin ja Elli Maria Keräsen tekemä TUKI-lomake Mäkelänrinteen palvelukeskuksen henkilökunnalle – ABCDE-protokolla ikääntyneiden äkillisissä voinnin muutoksissa.

Opinnäytetyössä kehitettiin konkreettinen, näyttöön perustuvaan tietoon pohjautuva väline, joka auttaa hoitajia potilaiden voinnin äkillisissä muutoksissa, peruselintoimintojen tutkimisessa, havaintojen kirjaamisessa sekä raportoinnissa. Opinnäytetyö tuotti hyötyjä niin potilaille nopean ja tasalaatuisen hoidon saamisena kuin organisaatiollekin taloudellisuutena ja henkilökunnan osaamisen kasvattamisena. Opinnäytetyö perustuu käytännön tarpeeseen, se tehtiin käyttäjälähtöisillä menetelmillä ja on sovellettavissa laajasti samantyyppisissä hoitoyksiköissä.

Vuoden opiskelija

Vuoden opiskelija on Juho Paaso-Rantala.

Juho Paaso-Rantala on toiminut aktiivisesti ja vastuullisesti viestinnän koulutuksen kehittämisessä ja yhteistyössä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Juho on viestinnän tutkinto-ohjelmatiimin pitkäaikainen ja tunnollinen opiskelijajäsen. Hän on toiminut useita vuosia aktiivisesti opiskelijatutor-toiminnassa sekä Oamkin kulttuurin-opiskelijoiden Kultti ry:n toimihenkilönä ja hallituksessa. Oulu Game Lab -opintojen myötä hän on vaikuttanut positiivisesti monialaisten Lab-opintojen puolestapuhujana.

Vuoden opettaja

Vuoden opettaja on Maarit Konu.

Maarit Konun opetustyyli on käytännönläheinen. Häneltä saa vastauksen kaikkiin kysymyksiin ja ratkaisun ongelmiin. Hän on sopivan tiukka ja vaativa. Hän ajaa asioita opiskelijoiden hyvän ja laadukkaan opetuksen järjestämiseksi myös Oulaisissa. Maarit kohtelee kaikkia opiskelijoita tasavertaisesti ja tukee ja kannustaa opiskeluissa. Mikä parasta, hänen tunneiltaan et koskaan lähde tyhjin käsin. Joka tunnilla oppii uutta.

Vuoden oamkilainen

Vuoden oamkilainen on Anja Henner.

Anja Henner on reilu, oikeudenmukainen ja opiskelijakeskeinen opettaja. Hän on aktivoinut ja ohjannut opiskelijoita julkaisemaan sekä esittelemään artikkeleita kansallisissa ja kansainvälisissä konferensseissa. Hän on edesauttanut opiskelijoiden kehittymistä osaamistaan arvostaviksi ammattilaisiksi sekä ammattikorkeakoulu- että ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon puolella ja tukenut Oamkista valmistuneita ammattilaisia urallaan. Hän on arvostettu alansa kouluttaja ja asiantuntija kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Liitetiedostot

Oamk on yksi Suomen arvostetuimmista ja vetovoimaisimmista ammattikorkeakouluista. Koulutamme ammattilaisia ja kehitämme Pohjois-Suomen kilpailukykyä yhdessä työelämän kanssa. Vuosittain meiltä valmistuu lähes 1 500 asiantuntijaa alueen työelämän tarpeisiin. Opetuksesta sekä tutkimus- ja kehitystyöstä vastaa 640 oamkilaista.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs