Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Opiskelijoiden suunnittelemat ja toteuttamat lukuvuoden avajaiset Humakissa Kuopiossa 18.9.2014

Humanistinen ammattikorkeakoulu - Humak

Opiskelijoiden suunnittelemat ja toteuttamat lukuvuoden avajaiset Humakissa Kuopiossa 18.9.2014

Kutsu.
Julkaistu: 15.09.2014 klo 09:17
Julkaisija: Humanistinen ammattikorkeakoulu - Humak

Uudet, tänä syksynä opintonsa aloittaneet tulkki- ja yhteisöpedagogiopiskelijat järjestävät Kuopion alueyksikön lukuvuoden avajaiset Humakin kampuksella.

Paikalle saapuu Humanistisen ammattikorkeakoulun rehtori, toimitusjohtaja Tapio Huttula. Avajaisissa kuullaan mm. rapia ja nähdään opiskelijoiden esityksiä. Esiintyjät ovat uusia opiskelijoita.

Humak on tilannut tapahtuman suunnittelun ja toteutuksen uusilta aloittavilta opiskelijoilta.

- Tämä on esimerkki Humakin työelämälähtöisestä toimintatavasta, kertoo lehtori Hanna-Kaisa Turja. - Opiskelijat pääsevät tekemään yhteisöllisesti asioita heti opintojensa alkumetreillä. On tärkeää, että opiskelijat voivat kehittää monipuolisesti taitojansa alusta alkaen.

Puolivälissä opintojaan opiskelijat siirtyvät Hiltulanlahden kampukselta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiokeskukseen (Otto) Käsityökadulle Kuopion keskustaan, missä toimitaan tiiviimmin yhdessä työelämän kanssa.

Avajaiset pidetään Humakin kampuksella torstaina 18.9.2014 klo 10.15-11.45 osoitteessa Kansanopistotie 32, 70800 KUOPIO.

Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita tapahtumaan ja tutustumaan Humakiin.

  

 

 

Lisätietoja ja haastattelut:

Kuopion kampuksen lehtori Hanna-Kaisa Turja

p. 020 7621 322/ 0400 349 322, hanna-kaisa.turja@humak.fi 

Jarmo Röksä, viestintäpäällikkö, Communications Manager
tel. +358 (0)20 7621 333, jarmo.roksa@humak.fi
Humanistinen ammattikorkeakoulu – Humak – University of Applied Sciences
Humak Rehtorin toimisto, Ilkantie 4, FI-00400 Helsinki
Humak Turun TKI-keskus (Meri), Logomo Byrå, Köydenpunojankatu 14, 20100 TURKU

Humanistinen ammattikorkeakoulu on valtakunnallinen verkostoammattikorkorkeakoulu, jolla on neljä alueyksikköä ja kolme muuta toimipistettä. Alueyksiköt ovat pääkaupunkiseutu (Helsinki, Kauniainen ja Nurmijärvi), Turku, Jyväskylä ja Kuopio.

Humak vastaa järjestö- ja nuorisotyön, kulttuurituotannon sekä tulkkausalan kehittämisestä niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin.

Humakissa on 1550 opiskelijaa. Vuosittain opiskelunsa aloittaa 510 opiskelijaa, joista nuoria on 290.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs